perjantai, 20 joulukuun

Hietaniemen pyörätunnelin työmaan tieltä jouduttaisiin tilapäisesti purkamaan ortodoksisen hautausmaan historiallinen muuri.

Helsinkiin suunnitellaan kahta maanalaista liikennetunnelia, jotka tulisivat Hietaniemen hautausmaan alle ja sen välittömään läheisyyteen.

Helsingin seurakuntayhtymän hallinnassa oleva hautausmaa on erityinen alue, jonka ympäristöön rakentaminen ei ole täysin yksinkertaista.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa aiotaan rakentaa isompi tunneli hautausmaan alle.

Seurakuntayhtymän johtajan Juha Rintamäen mukaan suunnitelmissa riittääkin vielä kaupungin kanssa keskusteltavaa ja läpikäymistä.

Länsisataman Länsiväylään yhdistävää autoliikenteen Satamatunnelia suunnitellaan hautausmaan alitse niin sanotun A-vaihtoehdon pohjalta.

Säännöt hautarauhan kunnioittamiselle

Helsingin seurakuntayhtymä odottaa, että kaupunki ottaa heidän näkökulmansa huomioon, kun suunnitelmat etenevät ja tarkentuvat.

– Haluamme tietenkin käydä tässä yhteydessä hyvin tarkasti läpi, kuinka syvälle tunneli menee, Rintamäki sanoo.

Osaltaan kysymys on siitä, ettei vainajien viimeisten leposijojen rauhaa saa rikkoa.

– On hyvä läpikäydä, minkälaisin säännöin hautarauhaa kunnioitetaan.

Kirkko on ollut hankkeen esittelytilaisuudessa alkusyksystä ja esittää oman lausuntonsa asiasta aikanaan, kun kaupunki kerää niitä eri toimijoilta.

Näillä näkymin Satamatunneli-esitys on menossa Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi helmikuussa 2025.

Historiallinen muuri puretaan ja kasataan

Toinen Hietaniemeen sijoittuva tunnelihanke on kevyen liikenteen Mariantunneli, joka alittaisi Mechelininkadun hautausmaan kohdalta. Tunnelin länsipää olisi hautausmaan luterilaisen vanhan alueen sekä ortodoksisen hautausmaan toisistaan erottavalla Lapinlahdentiellä.

Ortodoksisen hautausmaan 1800-luvulla rakennettu muuri joudutaan osittain purkamaan ja kokoamaan uudelleen, jos kaupunki päättää rakentaa pyörätunnelin.

Kaupunki on tehnyt hautausmaan muureista historiallisen selvityksen, johon osallistui myös Museovirasto.

Kyse ei ole pelkästään hautojen suojelusta ja hautarauhasta. Hietaniemessä on lisäksi vanhoja hautaholveja, kappeleita ja erilaisia muistomerkkejä.

Helsingin kaupunkiympäristön toimialan arkkitehti ja Satamatunnelin asemakaavoittaja Otso Huhtala kertoo, että tunneli on suunniteltu kulkemaan hautausmaan kohdalla syvällä kallion uumenissa. Matkaa maan pintaan on ohuimmillaankin kymmenen metriä.

Vainajien luita ei pitäisi tulla vastaan, sillä kolmikerroksinen arkkuhauta kaivetaan kolmen metrin syvyyteen.

– Tunnelilla ei nähdä olevan suuria vaikutuksia hautausmaahan. Rakennusaikainen tärinä voi vaikuttaa, jos rakentamista ei suunnitella tarkkaan, Huhtala sanoo.

Ikivanhat hautaholvit tutkitaan ennen rakentamista

Jatkosuunnittelussa suunnittelijoiden tarkoituksena on löytää sellaiset rakentamistekniset menetelmät, ettei rakentamisesta aiheudu haittaa hautausmaan kulttuurihistoriallisille arvoille.

Erityistä mielenkiintoa liittyy historiallisten hautaholvien tutkimuksiin. Niistä ei ole olemassa tarkkoja piirustuksia, eikä edes jokaisen tarkkaa kokoa ja ikää tiedetä.

Hautaholvit on tarkoitus tutkia ennen rakentamisvaihetta.

Hautausmaata isompi pulma suunnittelijoille on ollut maanalainen öljyvarasto, joka on yhden vaihtoehtoisen tunnelilinjauksen tiellä.

Osin sen takia päätöksentekoon etenee nykyinen linjausvaihtoehto. Sen ongelma tosin on, että toteuttaminen haukkaisi osan Lapinlahdenpuiston eteläreunasta, jossa asustaa erittäin uhanalaiseksi luokiteltu hyönteinen, kirvelilattakoi.

Jaa.
Exit mobile version