maanantai, 2 helmikuun

Etelärannikon jalopuulehtojen orvakka­kartoituksissa löytyi muun muassa kolme Suomelle uutta lajia sekä kolme mahdollisesti tieteelle uutta lajia.

Suomessa tehtiin viime vuoden aikana useita uusia lajilöytöjä eri suojelualueilta.

Metsähallituksen Luontopalvelujen mukaan esimerkiksi Mallan luonnonpuistosta löytyi viime vuonna muun muassa erittäin uhanalaista kupariyökköstä ja lapinkeltaperhosta.

Lisäksi muun muassa Posion Korouomasta löytyi äärimmäisen uhanalaista hitupihtisammalta. Samaa sammallajia löytyi myös Talaskankaalta ja Taivalkosken Pahkakurusta.

Kainuusta ja Koillismaalta kertyi pitkä lista vaateliaita huurresammallajeja. Suomussalmelta löytyi myös erittäin uhanalainen isonuijasammal, josta oli Kainuussa aikaisemmin vain yksi tunnettu nykyesiintymä.

Tieteelle uusia lajeja

Äärimmäisen ja erittäin uhanalaisia lajeja löytyi ympäri Suomen.

Esimerkiksi Liesjärven kansallispuiston Korteniemen laitumilla hevosen lannalla kasvoi vaarantunut hepokaulussieni, ja kansallispuistosta löytyi myös puutteellisesti tunnettu, malikkamainen sieni Hertzogia martiorum.

Karkalin luonnonpuistosta erittäin uhanalainen suippu-ukonsieni, ja Raaseporista löytyivät superharvinainen saarnihiippo sekä tummaterähapero, joka on harvinainen lounaisrannikon tammimetsien laji.

Etelärannikon jalopuulehtojen orvakkakartoituksissa löytyi kolme Suomelle uutta lajia, kolme mahdollisesti tieteelle uutta lajia sekä toistakymmentä lajia, joista on aikaisemmin alle kymmenen havaintoa Suomesta.

Sata näytettä lähetetään sekvensoitaviksi lajimäärityksen tarkentamiseksi.

Orvakat on kääväkkäisiin kuuluva, huonosti tunnettu sieniryhmä.

Share.
Exit mobile version