sunnuntai, 6 lokakuun

Lapin käräjäoikeus tuomitsi miehen vuoden ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin. Ahman arvo oli 12 000 euroa.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna lappilaismiehen vuoden ehdolliseen vankeuteen raa’asta ahman taposta. Teko oli tehty Sallassa huhtikuussa 2020.

Mies oli ajanut ahmaa takaa moottorikelkalla pitkiä matkoja ja ajanut lopulta ahman päälle. Mies oli myös ampunut eläintä. Ahma kuitenkin kuoli hukkumalla vasta siinä vaiheessa, kun mies upotti sen avantoon.

Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä. Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion voimassa.

Hovioikeus ei pitänyt uskottavana, että joku tuntemattomaksi jäänyt henkilö olisi ilman lupaa lainannut tuomitun moottorikelkkaa ja ahman tappamisen jälkeen pessyt moottorikelkan ja kuljetusboksin tuomitun pihapiirissä olevassa hallissa ja tehnyt moottorikelkkaan teknisiä muutoksia.

Hovioikeuden tuomioon voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Ahma on rauhoitettu eläin. Suomen riistakeskus voi myöntää sen pyyntiin poikkeusluvan.

Maksettavaa kertyi yli 20 000 euroa

Käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä metsästysrikoksesta. Käräjäoikeuden mukaan rikos oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja sen vakavuus olisi edellyttänyt tuomitsemista ehdottomaan vankeuteen.

Miestä ei oltu kuitenkaan aiemmin tuomittu vankeusrangaistukseen, joten vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdollisena.

Miehelle tuomittiin kuitenkin 70 päiväsakkoa, joista kertyi yhteensä 1 470 euroa. Mies määrättiin myös viiden vuoden metsästyskieltoon.

Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan valtiolle oikeudetta tappamansa ahman arvona 12 000 euroa. Oikeuden mukaan ahma oli kohtalaisen hyväkuntoinen aikuinen uros, jolla oli kohtalaisesti rasvakudosta ja jonka ruho oli lihaksikas.

Oikeudenkäyntikuluja miehen maksettavaksi on tullut yhteensä noin 8 000 euroa.

Jaa.
Exit mobile version