perjantai, 4 lokakuun

Öljynjalostusyhtiö Neste on vaihtamassa hallituksensa puheenjohtajaa, kertoo Helsingin Sanomat.

HS kertoo saaneensa tiedon ”asiasta perillä olevista lähteistä”. Lähteiden mukaan osakkeenomistajien nimitystoimikunta olisi jo aloittanut uuden puheenjohtajan etsimisen.

Nykyinen puheenjohtaja, vuorineuvos Matti Kähkönen on toiminut tehtävässään vuodesta 2018.

Neste on ollut viime aikoina isoissa vaikeuksissa. HS:n mukaan yhtiön osakkeen arvo on pudonnut tänä vuonna lähes 50 prosenttia.

Aiemmin tänä vuonna Neste ilmoitti, että yhtiön toimitusjohtaja Matti Lehmus jättää tehtävänsä.

Jaa.
Exit mobile version