Vakavat paleltumat ovat yleisiä potilailla, joiden arviointikyky on tavalla tai toisella hekentynyt.
Pitkä pakkasjakso ja kylmyys näkyy nyt päivystyksissä paleltumien ja hypotermioiden piikkinä, kertoo Uudenmaan erikoissairaanhoidosta vastaava HUS-yhtymä.
Kovat pakkaset ovat aiheuttaneet hypotermiaa ja paleltumavammoja selkeästi enemmän kuin leutona talvena viime vuonna.
– Melkein joka vuorossa on ollut viime aikoina syvästi kylmettynyt potilas päivystyksessä, joka tarvitsee sairaalahoitoa, sanoo Jorvin päivystyksen ylilääkäri Kimmo Suojanen HUS Akuutista.
HUSin yhteispäivystykset ovat Jorvissa, Meilahdessa, Peijaksessa, Malmilla, Hyvinkäällä, Porvoossa ja Lohjalla. Keskimäärin näissä yksiköissä on ollut lähes pari vakavasti kylmettynyttä potilasta päivässä.
Esimerkiksi viime viikolla HUSin päivystyksissä hoidettiin yhteensä 16 paleltuma- ja hypotermiapotilasta.
– Vakavampia tapauksia oli HUS-alueella tammikuussa lähes 60 potilasta. Koko talven summaksi tulee luultavasti noin sata potilasta.
Vakavimmat tapaukset tulevat hoidettaviksi päivystyksiin. Tavallisimmissa paleltumavammoissa hakeudutaan terveysasemille.
Potilaina erityisesti iäkkäitä ja päihteiden käyttäjiä
Vakavat paleltumat ovat yleisiä potilailla, joiden arviointikyky on tavalla tai toisella heikentynyt esimerkiksi muistisairauden tai päihteiden vuoksi. Henkilö ei pysty huolehtimaan itsestään ja pukeutuu liian kevyesti.
HUSin mukaan hypotermiapotilaista noin puolet on yli 70-vuotiaita. Lisäksi hypotermiasta kärsivät päihteiden käyttäjät, jos he ovat olleet pitkään pakkasessa tai tuupertuneina lumeen.
Tyypillinen iäkkäämpi potilas on muistisairas, joka lähtee kotoa vähillä vaatteilla tai ei löydä muutoin uloslähdettyään kotiinsa.
Paleltumat sen sijaan painottuvat nuorempiin. Paleltumia on yleensä sormissa ja varpaissa.
– Paleltumisvammoista ei tule oleellista ylikuormitusta sairaaloihin, mutta ne ovat helposti inhimillisiä tragedioita.
Parhaimmat torjuntakeinot ovat lämpimästi pukeutuminen ja päihteiden käytön välttäminen. Ensiapu on aina lämmitys.
– Jos olet huolestunut jostain vammasta, soita terveysasemalle tai sen ollessa kiinni päivystysapuun 116117 [valtakunnallinen numero]. Arviointi ei ole turha, vaikka erityisiä toimenpiteitä ei lopulta tarvittaisikaan.
Hoitokeinot erilaisia
Vaikeasta hypotermiasta kärsiviä potilaita ei saa liikuttaa liikaa, ettei raajoissa oleva jääkylmä neste virtaa äkisti sydämeen ja aiheuta sydänpysähdystä.
– Tällaisia potilaita hoidetaan lämmittämällä hallitusti. Usein käytetään ulkoisia lämmityslaitteita, lämpöpuhaltimia. Lisäksi annetaan suonensisäisesti lämmitettyä nestettä ja tilannetta seurataan tarkasti, Suojanen kertoo.
Kehon lämpötilalle 30 astetta on jo liian alhainen. Se aiheuttaa vakavan vaaratilanteen.
– Tavoitteena on nostaa lämpöä noin aste tunnissa. Yleensä akuuttihoidossa menee noin vuorokauden verran.
Hoidon lisäksi on seurattava potilaan muuta kuntoutumista.
Jos ihminen on pysynyt hypotermiassa hengissä, kuntoutuminen voi olla nopeaakin. Paleltumisvammoissa sormissa ja varpaissa kuntoutuminen voi kestää hypotermiaa pidempään.
– Onneksi nykyään melko harvoin joudutaan amputoimaan. Vakavimmissa tapauksissa verenkierto ei välttämättä palaudu normaaliksi ilman kirurgisia toimenpiteitä, vaikka esimerkiksi sormi lämpenee. Muutenkin kestää kuitenkin päiviä ennen kuin tilanne korjaantuu.

