Ohjaaja, käsikirjoittaja Jaana Jokiselle selvisi pari vuotta sitten, että hänen mummonsa oli huutolaislapsi, vaikka ei koskaan sitä sanaa itse käyttänyt.
– Ei ikinä. Hän oli kasvattilapsi, ja siitäkin hyvin vähän puhui.
Mummon historiaa selvitellessä Jokinen löysi Alavuden köyhäinlautakunnan pöytäkirjan 14. päivältä joulukuuta 1916. Sen mukaan mummosta on tarjottu viisi markkaa.
Jokisesta tuntui aluksi pahalta, että vanhempien kuoltua keuhkotautiin, täysorvoksi jäänyt kuusivuotias tyttö päätyi uuteen perheeseen muutamalla markalla.
– Olen kääntänyt sen itselleni niin, että sen täytyi olla ollut aika vauras talo, joka tarjosi. Koska se, joka tarjosi vähiten, sai lapsen.
”Tästä asiasta minä vaikenen”
Jokinen kertoo, että mummo menehtyi vieden salaisuuksia mukanaan. Tämänkin.
Mummo arvosti aina työntekoa ja muistutti lapsenlapsillekin, että työtä pitää tehdä, ja kaiken olla puhdasta ja siivottua.
– Vanhuuteen asti hänessä näkyi kova työnteko. Kun vähän yli kahdeksankymppisenä hänelle oli tulossa kodinhoitaja siivoamaan, hän heräsi aamuneljältä pudistelemaan matot ja siivoamaan, ettei kukaan tule mihinkään sotkuun.
Jokinen muistaa myös, että mummo ei koskaan itkenyt. Nyt hän arvelee tietävänsä siihen syynkin.
– Ehkä se pienen tytön mieli on kovetettu silloin. Näin ainakin luulen. Häntä on esimerkiksi voitu nimitellä ja se on tuonut häpeän, että tästä asiasta minä vaikenen.
”Ensimmäinen, toinen, kolmas – ja myyty”
Ilmajoelta kotoisin oleva Turun yliopiston väitöskirjatutkija Maria Syväniemi tutkii 1920- ja 1930-luvuilla eläneiden suomalaisten maalaislasten kokemuksia köyhyydestä.
Hän on perehtynyt esimerkiksi huutolaislasten kohtaloihin tutkien Suomalaisen kirjallisuuden seuran Sosiaalihuollon perinnekeruu -kirjoituskilpailun aineistoa.
Syväniemen mukaan huutolaisuus oli 1900-luvulle asti etenkin maaseudulla käytössä oleva köyhäinhoidon tapa.
– Keisarilta tuli käsky, että köyhäinhoitokuluja pitäisi saada kunnissa alaspäin. Huutokaupoissa kunta myönsi sitten vähiten korvausta vaativalle yksityiselle henkilölle köyhän huolettavaksi.
Lasten, vammaisten ja vanhusten huutaminen oli arkea koko Suomessa, kertoo Syväniemi.
– Huudettiin ”ensimmäinen, toinen, kolmas – ja myyty”.
Lisää: ”Minut myytiin” – vielä 1900-luvun alussa lapsia myytiin huutokaupassa
Kunnanrahoja ei käytetty lapsen menoihin
1800-luvun lopussa huutokauppojen tilalle tulivat ns. sijoituskokoukset, ja vuoden 1922 köyhäinhoitolaki kielsi ne kokonaan.
Syväniemi on kuitenkin törmännyt huutolaisuuskäsitteeseen tuon jälkeenkin, sillä kansan suussa nimitys säilyi. Etenkin Pohjois-Suomessa ilmiö saattoi jatkua 1930-luvulle saakka.
– Huutolaisuudella oli sen verran pitkät jäljet, että monet lapsista kutsuivat itseään huutolaisiksi, vaikka heidät olisi sijoitettu sijoituskokouksissa perheisiin.
Huutolaiseksi joutumisen merkittävimmät tekijät lapsilla olivat orpous ja puoliorpous.
Huutolaislapsi saattoi kulkea rääsyissä ja hänestä saadut kunnanrahat käytettiin johonkin muuhun
väitöskirjatutkija Maria Syväniemi
Vähävaraiset huusivat yleisemmin sairaita ja vammaisia vanhuksia saadakseen heistä jonkin verran tuloja kunnalta. Talolliset taas saattoivat huutaa lapsia työvoimaksi.
– Kunnalta saatu tulo olisi tietysti pitänyt käyttää sijoitettavan hyvinvointiin ja ruokkimiseen, mutta niin ei valitettavasti aina käynyt. Huutolaislapsi saattoi kulkea rääsyissä ja hänestä saadut kunnanrahat käytettiin johonkin muuhun, Syväniemi sanoo.
Hyvän perheen kasvatit, huonon huutolaiset
Köyhäinhoitolain myötä kunnat jaettiin köyhäinhoitopiireihin ja jokaisessa piirissä piti olla lastenvalvoja, jonka tehtävänä oli seurata, että sijoitetuilla lapsilla oli hyvät olot.
Syväniemi toteaa, että käytännöt epäkohtiin puuttumisessa ovat kuitenkin vaihdelleet paljon ja joskus lastenvalvojan vierailuihin on esimerkiksi varauduttu etukäteen.
– On voitu siivota koti ja pukea huutalaislapselle kauniit vaatteet päälle. Harvoinpa lapsi on sitten uskaltanut sanoa, jos joku asia on huonosti.
Vaikka huutokaupat loppuivat, jotkut pitivät sijoitettuja lapsia huutolaisina ja se näkyi heidän kohtelussaan.
– Varsinkin huonoa kohtelua kasvattiperheissä kokeneet nimittävät itseään usein huutolaisiksi. He, jotka ovat päässeet hyvään perheeseen, kertovat itsestään usein kasvattilapsina.
Syväniemi tietää, että on myös ollut lapsia, jotka pääsivät takaisin vanhempiensa luo, jos nämä saivat selville, että lapsen kohtelu oli huonoa.
– Vanhemmat ovat todenneet, että ihan sama vaikka lapset näkisivät vähän nälkää, mutta onpahan ainakin rakastavat vanhemmat. Näitäkin tarinoita on.
”Pyyntöä voi olla monenlaista”
Jaana Jokisen selvitystyö mummonsa taustoista paljasti tietoja myös paapasta, mummon puolisosta.
– Selvisi, että paappani on huudettu 1918.
Jokinen tietää nyt, että paapan isä kaatui Porin taisteluissa punaisten puolella.
– Ja sen jälkeen lapset on viety äidiltään.
Lisää: Sisällissodasta selvinnyt Suomi pelkäsi punaisia äitejä ja lasten kasvavaa katkeruutta – 2-vuotias Rauha ja sadat muut punaorvot siirrettiin valkoisiin perheisiin Pohjanmaalle
Jokinen on tehnyt mummonsa tarinasta näytelmän yhdessä Juha Rinnekarin kanssa.
Huutolaiseksi päätyvän Taavi-pojan elämästä kertovaa näytelmää esitetään ensi elokuussa Jyrkän kesäteatterissa Ylistarossa, Seinäjoella.
Näytelmän nimi on Pyyntö, mikä tarkoittaa Jokisen mukaan montaa asiaa.
– Pyyntöä voi olla monenlaista. Lapsi voi pyytää jotain hyvin pientä tai anoa rakkautta ja hellyyttä. Ja ilkeä ihminen voi pyytää anteeksi.
