Luonnonvarakeskuksen mukaan Itämeren lohitilanne osoittaa elpymisen merkkejä.
Tornionjokeen nousi viime kesänä tuplasti enemmän lohia kuin kahtena edellisenä vuonna. Vielä kesällä tilanne näytti paljon huonommalta.
Uusista tiedoista kertoo Luonnonvarakeskus.
Tornionjoen kaikuluotauspaikan ohitti toukokuun alun ja syyskuun lopun välisenä aikana noin 15 000 yhden merivuoden lohta eli kossia ja noin 31 000 useamman merivuoden lohta.
Nousulohien määrää kasvatti erityisesti muutos kossien määrässä. Kesällä 2024 kosseja oli Tornionjoella Luken arvion mukaan vain 2700.
Viime kesänä kosseja oli nouhulohista jo kolmannes, mikä on Luonnonvarakeskuksen mukaan poikkeuksellisen suuri osuus. Kossien suuri määrä kiinnitti huomiota jo viime kesänä. Syytä sille ei tiedetä.
– Yhden merivuoden lohien runsaus herättää odotuksia runsaammasta kutuvaelluksesta myös ensi vuonna, koska kossien määrä ennakoi melko hyvin seuraavana vuonna jokeen nousevien kahden merivuoden lohien määrää, toteaa erityisasiantuntija Ville Vähä Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.
Vaelluspoikasilla edessä kaksi vuotta merellä
Myös toiseen suuntaan oli vilkasta liikennettä. Tornionjoesta lähti merivaellukselle enemmän vaelluspoikasia kuin koskaan mittaushistorian aikana. Mittaukset alkoivat vuonna 1991.
Alustavan arvion mukaan smoltteja lähti merelle ennätykselliset kolme miljoonaa, kun määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut 1,5–2 miljoonaa kesässä.
Suurin osa smolteista viettää merellä kaksi vuotta.
– Vuoden 2025 smoltit voisivat siis näkyä nousulohien määrässä etenkin kesällä 2027, mikäli niiden meriselviytyminen ei heikkene merkittävästi, sanoo erikoistutkija Jenni Prokkola.
Viime kesänä kalastusta rajoitettiin Tornionjoella lohikannan suojelemiseksi niin, että yksi kalastaja sai ottaa joesta vain kaksi kalaa.
Simojoella sekä nousulohien että joesta merelle suuntaavien vaelluslohien määrä pysyi suurinpiirtein samana kuin kahtena edellisvuotena.



