Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan valtuuston oli määrä kokoontua Pieksämäellä. Kokous on kuitenkin muutettu pidettäväksi etänä turvallisuussyistä.
Etelä-Savon hyvinvointialueen valtuusto oli kutsuttu koolle Pieksämäelle maanantaiksi klo 10.
Hyvinvointialueen johto päätti kuitenkin perjantaina yhdessä turvallisuusviranomaisten kanssa, että kokous järjestetään etäyhteyksillä.
Hyvinvointialueen turvallisuuspäällikkö Jari Smedberg vahvistaa, että kyseessä on varteenotettava uhka.
Valtuuston varapuheenjohtaja Tommi Vehmala kertoo, että valtuutetuille tieto turvallisuusuhasta tuli yllätyksenä ja että henkilöön kohdistuvan uhan sisällöstä ei ole tarkkaa tietoa.
Itä-Suomen poliisista asiaa ei kommentoida, mutta se vahvistetaan että poliisiin on oltu yhteydessä.
Kuntaliiton kehittämispäällikkö, varautumisen ja turvallisuuden asiantuntija Ari Korhonen sanoo, ettei muista vastaavaa tapausta.
– Aivan vastaavaa tapausta en muista, mutta joidenkin kuntien valtuustojen kokouksissa on käytetty vartiointipalvelua tai sitten poliisi on saattanut olla paikalla. Melko harvinaisesta tapauksesta on kysymys, Korhonen toteaa.
Etäkokoukseen siirtyminen tuli mahdolliseksi aikanaan koronan vuoksi, ja se on toisaalta Korhosen mukaan myös antanut mahdollisuuden toteuttaa demokraattista päätöksentekoa ja välttää riskit.
– Jos kuntalaiset tai hyvinvointialueen asukkaat voivat seurata päätöksentekoa, demokratia toteutuu.
En muista vastaavaa tapausta.
Ari Korhonen, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto
Eloisan valtuusto päättää maanantaina historiallisen suurista säästöistä, jotka vaikuttavat merkittävästi Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Säästöpakettiin kuuluu muun muassa Savonlinnan keskussairaalan yhteispäivystyksen lakkauttaminen.
Eloisasta kerrotaan, että etäkokoukseen päädyttiin henkilöön kohdistuvista turvallisuussyistä.
Myös Eloisan pelastus- ja turvallisuusjohtaja Seppo Lokka vahvistaa, että päätös tehtiin poliisin suosituksesta.
Ylen tietojen mukaan henkilöön tai henkilöihin oli kohdistettu uhkauksia.
Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustossa on 59 jäsentä ja kaudella 2022–25 jokaisesta alueen kunnasta vähintään yksi valtuutettu.
Puheenjohtajana toimii kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) ja jäseniä ovat muun muassa puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ja kansanedustajat Jaana Strandman (ps.) sekä Oskari Valtola (kok.)
Muokattu 4.10.2024 kello 18:40. Lisätty Kuntaliiton kehittämispäällikkö Ari Korhosen kommentti.