perjantai, 25 lokakuun

New Yorkin yliopiston tutkimus haastaa perinteistä käsitystä tekstin ymmärtämisestä.

Ihmisaivot voivat käsitellä tiettyjä lauseita ”silmänräpäyksessä”, kertoo tuore tutkimus.

Tutkijoiden mukaan havainnot eroavat aiemmista teorioista, joiden mukaan ihminen ymmärtää sanat yksi kerrallaan.

Perinteisesti oletetaan, että sanat ymmärretään peräkkäin ennen kuin niiden merkitys yhdistetään kokonaiseksi lauseeksi.

Tutkimuksessa selvisi, että ihmisaivot voivat havaita tiettyjä lauserakenteita jopa 125 millisekunnissa eli ajassa, joka vastaa silmänräpäystä.

– Tietyt kielirakenteet ovat nopeasti tunnistettavissa, samalla tavalla kuin oma autosi on tunnistettavissa parkkipaikalla, sanoo professori Liina Pylkkänen New Yorkin yliopistosta The Guardian -lehdelle.

Näin tutkimus tehtiin

Tutkimuksen osallistujat saivat tehtäväkseen tunnistaa, vastaavatko kaksi nopeasti peräkkäin näytettyä lausetta toisiaan. Nopeimmat ja tarkimmat vastaukset saatiin, kun lauseet sisälsivät subjektin, verbin ja objektin, kuten ”nurses clean wounds” eli hoitajat puhdistavat haavoja.

Sama reaktio havaittiin myös silloin, kun lauseessa oli kielioppivirhe tai lauseet muuttuivat epäuskottaviksi.

Reaktiot hidastuivat, jos lauseen rakenne oli vähemmän tyypillinen, kuten ”wounds clean nurses” eli haavat puhdistavat hoitajia, tai jos kyseessä oli sanaluettelo ilman rakennetta.

Tutkimukseen osallistui 29 englantia äidinkielenään puhuvaa, oikeakätistä ihmistä.

Tutkimus osoittaa, että nopea ymmärtäminen voi perustua enemmän kielen rakenteeseen kuin sanojen merkitykseen. Se on julkaistu Science Advances -tiedejulkaisussa.

Jaa.
Exit mobile version