tiistai, 22 lokakuun

Etelä-Karjalan käräjäoikeus alkoi maanantaina käsitellä vuosien ajan tauolla ollutta syytettä ihmiskaupasta.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus kokoontui tänään maanantaina jatkamaan lähes kolme vuotta keskeytettynä olleen ihmiskauppasyytteen käsittelyä.

Syytettynä oli Lappeenrannassa tunnettu ravintola-alan yrittäjää Pan Yilei. Hän kieltää syyllistyneensä rikokseen.

Tapauksen käsittely käräjäoikeudessa on aiemmin toistuvasti peruuntunut, sillä Kiinassa oleskellut rikoksen uhri ja kaikki todistajat eivät ole aiemmin pystyneet matkustamaan oikeuden istuntoihin. Maanantaina oikeudessa oli läsnä Kiinasta saapunut rikoksen uhri.

Tunnelma käräjäoikeudessa on hyvin rauhallinen. Oikeudessa käytetään simultaanitulkkeja, jotka kääntävät puhetta lennossa syytetylle ja asianomistajalle.

Töitä kellon ympäri

Syyttäjä vaatii lappeenrantalaisen Kolme Kiveä Ravintolat -nimisen yrityksen toimitusjohtaja Pan Yileille tuomiota yhteen henkilöön kohdistuneesta ihmiskaupasta.

Kolme Kiveä Ravintolat on Lappeenrannan suurin yksityinen ravintola-alan toimija. Kerroimme yritykseen liittyvistä ongelmista ja ihmiskauppasyytteestä toukokuussa 2024.

Yilei oli syyttäjän mukaan huijannut tuntemaansa kiinalaismiestä ostamaan noin 100 000 euron arvoisen osuuden yrityksestään. Osakkuuden oli tarkoitus parantaa miehen mahdollisuuksia saada jatkoa oleskeluluvalleen Suomessa. Tapahtumat ajoittuvat vuosille 2014–2016.

Syyttäjän mukaan Pan Yilei oli hyödyntänyt miehen hankalaa tilannetta, tarjonnut töitä ja ottanut hänet määräysvaltaansa. Asianomistaja eli uhri päätyi tekemään töitä kuutena tai seitsemänä päivänä viikossa, aamuyhdeksästä iltayhdeksään erittäin pienellä palkalla.

Syyttäjän mukaan asianomistaja vietti käytännössä koko valveillaoloaikansa töissä, eikä pystynyt esimerkiksi integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, oppimaan kieltä tai saamaan tietoa oikeuksistaan työntekijänä.

Asianomistajan työsuhde päättyi vuonna 2016 ja kesällä hän palasi kotimaahansa. Keväällä 2017 maahanmuuttovirasto hylkäsi hänen jatkolupahakemuksensa.

Lue lisää: Kiinalaismies joutui pakkotyöhön suomalaisravintolassa: ”Nämä vuodet ovat vaikuttaneet mielenterveyteeni paljon”

Puolustus kiistää rikoksen

Syytettynä olleen Pan Yilein mukaan syyttäjän kuvaus tapahtumista ei pidä paikkaansa. Hän vaatii, että syytteet hylätään.

Yilei kiistää, että olisi käyttänyt hyväksi miehen asemaa, erehdyttänyt tätä ja ottanut määräysvaltaansa. Syytetty ei ole mielestään teettänyt pakkotyötä, eikä rajoittunut miehen liikkumisvapautta.

Puolustuksen mukaan asianomistaja ei ole kärsinyt taloudellista vahinkoa. Esimerkiksi miehelle maksettu 1 500 euron kiinteä palkka on puolustuksen mukaan ollut asianmukainen ja parempi kuin mihin mies on ollut oikeutettu. Lisäksi hän on saanut ilmaisen asumisen.

Puolustuksen mukaan asianomistajana oleva mies on saapunut Kiinasta Suomeen jo vuonna 2006 eli noin yhdeksän vuotta ennen väitetyn rikoksen alkamista.

Mies oli opiskellut englanninkielisellä insinöörilinjalla lappeenrantalaisessa korkeakoulussa. Muun muassa näistä syistä puolustuksen mukaan on kyseenalaista, onko hän ollut heikossa asemassa.

– Vastaajan käsitys on, että asia perustuu pitkälti väärinkäsitykseen ja asianomistajan pettymykseen siitä, ettei hän ole saanut oleskelulupaa, puolustus totesi oikeudessa.

Puolustuksen mukaan ei myöskään pidä paikkaansa, että mies olisi tehnyt työtä 350–400 tuntia kuukaudessa.

Puolustuksen avustaja, varatuomari Hanna Riivari kertoo, mitkä ovat keskeiset syyt siihen, miksi puolustus kiistää kaikki syytteet:

Neljän päivän oikeuskäsittely

Syyttäjä vaatii ravintolayrittäjälle 8–10 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.

Asianomistajan korvausvaatimukset kohdistuvat syytettyyn sekä saamatta jääneiden palkkojen osalta Kolme Kiveä Ravintolat -yritykseen.

Kerromme syytetyn nimen jo oikeudenkäynnin tässä vaiheessa, sillä Yle on käsitellyt syytetyn toimintaa ja rikosepäilyjä jo aiemmissa jutuissa.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus käsittelee asiaa tällä viikolla neljän päivän ajan.

Jaa.
Exit mobile version