torstai, 5 joulukuun

Ilmajoen kunta ja Alko Oy solmivat nykyisen sopimuksen vuonna 1974. Sopimus kaipaa uudistamista, mutta nykyinen sopimuskumppani Anora ei ole muutoksiin heltynyt.

Koskenkorvan tehtaan teollisuusjätevesisopimuksen päivittäminen ei ole sujunut Ilmajoen kunnan näkökulmasta tarpeeksi jouhevasti. Kuva: Antti Eintola / Yle

Ilmajoen kunta aikoo irtisanoa alkoholiyhtiö Anora Group Oyj:n teollisuusjätevesisopimuksen.

Nykyinen kunnan ja yhtiön välinen sopimus ei ole enää tätä päivää.

Kunta ja Alko Oy solmivat voimassaolevan sopimuksen vuonna 1974. Sopimuksessa on sovittu Koskenkorvan tehtaan teollisuusjätevesien johtamisesta kunnan viemäriin ja vesien puhdistamisesta kunnan puhdistamossa.

Anora syntyi Altian ja Arcuksen yhdistyessä vuonna 2021. Altia puolestaan eriytyi Alkosta vuonna 1999.

Kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalaisen mukaan muun muassa ympäristölainsäädäntö ja viranomaisvelvoitteet ovat muuttuneet olennaisesti sopimuksen solmimisen jälkeen.

– Sopimusneuvottelujen tarkoituksena on ollut muuttaa ja ajantasaistaa sopimusta vastaamaan nykylainsäädännön ja nykytilanteen asettamia vaatimuksia kunnalliselle vesihuollolle ja jätevedenkäsittelylle, Laitalainen selittää.

Neuvottelut aloitettu jo vuonna 2017

Kunta aloitti neuvottelut teollisuusjätevesisopimuksen uudistamisesta Altia Oyj:n kanssa vuonna 2017.

Uudesta sopimuksesta on neuvoteltu nykyisenkin sopimuskumppanin Anoran kanssa jo useampaan otteeseen.

– Sopimusneuvotteluissa ei ole saavutettu yhteistä näkemystä, Laitalainen toteaa.

Laitalaisen mukaan Ilmajoki on laatinut uuden sopimuksen Suomen Vesilaitosyhdistyksen teollisuusjätevesioppaan mukaisesti.

Vesihuoltolaissa määrätään, että vesihuoltolaitoksen pitää kohdella asiakkaitaan tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti.

– Maksujen tulee olla tasapuolisia asiakkaiden kesken ja maksujen suuruudessa tulee huomioida myös aiheuttamisperiaate. Muun muassa edellä mainitut periaatteet eivät toteudu voimassa olevan teollisuusjätevesisopimuksen osalta.

Nykyisen teollisuusjätevesisopimuksen uudistaminen edellyttää, että voimassa oleva sopimus päätetään.

Kunnanhallituksen päätöksellä kunnanjohtaja on valtuutettu irtisanomaan sopimus tämän vuoden aikana.

– Anora ei ole jäämässä sopimuksettomaan tilaan vuodenvaihteessa, vaan minut valtuutettiin irtisanomaan sopimus kyseiseen päivämäärään mennessä. Irtisanomisessa määritellään tarkemmin irtisanomisen ehdot, muun muassa irtisanomisaika, Laitalainen tarkentaa.

Jaa.
Exit mobile version