tiistai, 22 lokakuun

Di’Anno oli kuollessaan 66-vuotias.

Iron Maiden-yhtyeen entinen laulaja Paul Di’Anno on kuollut maanantaina, kertoo Di’Annon pitkäaikainen levy-yhtiö Conquest Music.

Levy-yhtiön mukaan Di’Anno kuoli kotonaan Englannin Salisburyssa. Hän oli kuollessaan 66-vuotias.

Di’Anno korvasi yhtyeen muiden jäsenten kanssa riitaantuneen Dennis Wilcockin vuonna 1978 ja esiintyi Iron Maidenin kahdella ensimmäisellä studioalbumilla Iron Maiden (1980) ja Killers (1981). Levyjä pidetään merkittävinä teoksina brittimetallin uuden aallon ja raskaan musiikin kehityksen kannalta.

Di’Anno erotettiin yhtyeestä vuoden 1981 Killer World Tour -kiertueen päätteeksi vaikeutuneiden päihdeongelmien vuoksi. Di’Annon korvaajaksi palkattiin edelleen yhtyeen solistina toimiva Bruce Dickinson.

Iron Maidenin jälkeen Di’anno vaikutti useissa muissa yhtyeissä ja teki pitkään uraa myös sooloartistina. Hänen viimeisiä vuosiaan varjostivat lukuisat terveysongelmat.

Jaa.
Exit mobile version