mä herään pakokauhuun!”
Punk-bändi Viimeinen vaihtoehto raikaa kuulokkeissa, kun sen rumpali Siri Törölä takoo peltejä Helsingin keskustakirjasto Oodissa.
Muut bändin jäsenet ovat töissä, siksi basso ja laulu kuunnellaan nauhalta.
Kitaraa soittaa Johanna Kauppila. Hänet on irtisanottu juuri ennen joulua.
Vaikka irtisanomisen syyt olivat tuotannollisia ja taloudellisia, irtisanominen tuntui aluksi pahalta.
– Totta kai aluksi mietin, että olinko itse jotenkin epäonnistunut tai mikä on se syy, miksi tämä kosketti juuri minua, kertoo Kauppila hetkestä, jolloin sai kuulla irtisanomisestaan.
Kauppila on kuitenkin selvinnyt alkujärkytyksestä ystävien ja puhumisen avulla.
Hän saa seuraa ja tukea ystävältään ja bändikaveriltaan Törölältä, joka on niin ikään työtön.
Törölän koko työura on ollut rikkonainen: pätkiä pätkien perään.
– Eihän se hyvää itsetunnolle tee, hän sanoo.
Naisten työttömyyspommi ensi keväänä
Työttömyys on kasvanut kuluvan vuoden aikana. Tuoreiden tilastojen mukaan työttömiä työnhakijota oli marraskuun lopussa jo yli 292 000.
Se on yli 28 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
– Suurin osa työttömistä on suorittanut keskiasteen koulutuksen, mutta viimeisen vuoden aikana erityisesti korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden työttömyys on noussut aika paljonkin, kertoo tutkimusjohtaja Heikki Räisänen, työ- ja elinkeinoministeriöstä
Sosiaali- ja terveysalalla rekrytoinnit ovat jo vähentyneet.
Yhteiskunnan moraalinen järjestys: ensin työ, sitten huvi
Viimeinen vaihtoehto -yhtyeen naiset hakevat paitsi aktiivisesti työtä, he myös kuvaavat omia, työttömyydestä kertovia videoita Youtubeen.
He haluavat lähteä ulos neljän seinän siltä, pitää itsestään huolta ja tehdä mukavia asioita säilyttääkseen terveytensä.
Samalla he taistelevat työttömyyteen usein liitettävää häpeää vastaan.
Siiri Törölä uskoo, että Suomessa elää yhä voimakkaana ”ensin työ ja sitten hupi” -asenne.
– Työttömyyttä hävetään ja työttömien odotetaan häpeävän. Heillä ei ole oikeutta pitää hauskaa, koska he eivät ole ansainneet sitä olemalla ensin kahdeksaa tuntia töissä, hän miettii.
Työttömyyden ja uupumisen aiheuttamaa häpeää tutkinut Sanna Rikala pitää häpeän stigmaa vahingollisena sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta.
– Yhteiskunnallisena tunteena häpeän ajatellaan johtavan toimintaan, eli hakeutumaan pois häpeällisenä pidetystä asiasta, kuten työttömyydestä, sanoo yliopistotutkija Sanna Rikala Tampereen yliopistosta.
Liiallinen häpeän tunne voi johtaa pikemminkin lamaantumiseen kuin antamaan potkua työnhakuun.
– Helposti voidaan ajatella, että työttömän tulisi laittaa kaikki energiansa työnhakuun. Se ei tietenkään ole järkevää, hän sanoo.
Hän neuvoo työttömiä ja irtisanomisuhan alla olevia tekemään aivan kuten Kauppila ja Törölä tekevät: nauttimaan vapautuneesta ajasta ja tekemään itselleen mieluisia asioita.
– Työttömyys on raskaissa tunteissa vellomista. Sehän jähmettää ihmistä, ja juuri niitä toiminnan mahdollisuuksia ja aktiivisuutta, jota työnhalussa tarvitaan.
Häpeä kumpuaa Rikalan mukaan yhteiskunnan moraalisesta järjestyksestä.
– Yhteiskunnassa on moraalinen järjestys, jonka mukaan ihmisen ensisijainen tehtävä on työ. Ihmisen arvo riippuu siitä, mikä hänen tuottavuutensa ja suorituskykynsä on.
Jos puhe työttömyydestä olisi myönteisempää ja ymmärtäväisempää, kaikki voittaisivat: ihmiset pysyisivät terveempinä, ja työllistyminenkin voisi olla helpompaa.
– Mielestäni on tosi iso yhteiskunnallinen ongelma, että työttömyyteen liittyy niin vahva stigma.
Sosiaalinen kipu vaivaa usein naisia
Naisten korkeaan työttömyyteen liittyy tutkija Rikalan mukaan myös sukupuoleen yhdistettävä häpeän riski.
– Työttömyyttä saatetaan pitää merkkinä naissukupuolen heikkoudesta, vaikka syy olisi rakenteellinen eli se, että ihmisiä irtisanotaan naisvaltaiselta alalta.
Naisia vaivaa usein lisäksi niin sanottu sosiaalinen kipu.
– Työelämän ulkopuolelle jäävät naiset eivät aina pidäkään toimeentuloa suurimpana ongelmana, vaan sitä enemmän heitä vaivaa sosiaalinen kipu, eli he jäävät helposti vellomaan syyllisyyden ja häpeän aiheuttamiin tunteisiin, Rikala selittää.
Häpeä ei katso ikää eikä työuran pituutta
Vaikka esimerkiksi korkeasti koulutetut tiedostavat, että irtisanominen ei liity heihin, vaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, he saattavat pitää sitä omana syynään.
– Vaikka rakenteelliset syyt ovat tiedossa, niin irtisanominen otetaan henkilökohtaisesti ja se saa tuntemaan, että on jotenkin epäonnistunut ja huono, Rikala sanoo.
Häpeän tunteeseen liittyy myös se, että jos jää työstä pois, niin sitten sitä ikään kuin tipahtaa sosiaaliturvan piiriin.
– Häpeän tunnetta aiheuttaa myös se, että toisten elätettävänä tai yhteiskunnan tukien varassa elämistä pidetään yhteiskunnassamme häpeällisenä.
Rikalan mukaan sekä nuorilla, työuraa vasta aloittelevilla työttömiksi jääneillä, sekä jo pidemmän uran tehneillä, työttömäksi jääneillä arvottomuuden tunne on samankaltaista.
Vaikka työura olisi jo pitkällä tai loppusuoralla, irtisanottu tai työttömäksi joutunut voi tuntea itsensä tarpeettomaksi yhteiskunnassa, mikä voi johtaa mielenterveysongelmiin.
– Totta kai se on yhteiskunnallisestikin ongelmallista, jos se koskee suuria joukkoja.
Punk-asenteella työnhakuun
Kauppila ja Törölä jatkavat seikkailemistaan videoillaan, punkin soittamista – ja työnhakua.
– Punk-asenne työnhaussa saattaa näkyä siinä, että me emme nöyristele, sanoo Törölä.
Ainakin itse olen valinnut ainakin vielä tässä vaiheessa, että haen oman alani ja koulutustani vastaaviatöitä, hän sanoo.
Naiset ovat jo nauhottaneet keskustakirjasto Oodissa ensimmäisen kappaleensa, vaikka kukaan heistä ei pari vuotta sitten osannut edes soittaa.
