tiistai, 3 joulukuun

Joidenkin safariyritysten kelkkaseikkailut voivat olla hengenvaarallisia. Matkailualalla toivotaan, että mojova rangaistusmaksu saisi kuriin holtittomat yritykset.

Lapin keskussairaalassa hoidetaan talvisin kymmeniä kelkkasafareilla itsensä teloneita, ja keskimäärin joka toinen talvi joku kuolee.

Matkailuyrittäjillä on iso vastuu ja sen sisäistämistä aiotaan jatkossa terästää jopa 100 000 euron rangaistusmaksulla yritykselle, joka laiminlyö asiakkaiden turvallisuuden vaikkapa juuri suosituilla kelkka- ja huskysafareilla. Yritykselle langetettava rangaistusmaksu tulee käyttöön, jos eduskunta hyväksyy ensi vuoden alussa esityksen uudeksi kuluttajaturvallisuuslaiksi.

Matkailupalveluyritys Apukka Resortin omistajiin kuuluvan Markus Kolarin mielestä ajatus on hyvä.

– Se varmasti herättää porukkaa, että tällainenkin mahdollisuus on, jos ohjelmapalveluissa ei noudateta lakia ja velvoitteita. Tämä vain pitää saada kaikille tietoon ja myös valvoa.

Kolarin mielestä oppaiden huolellinen koulutus on tärkeintä, mitä yritys voi turvallisuuden eteen tehdä. Se maksaa yritykselle ja näkyy myös safarin hinnassa. Apukassa uudet oppaat harjoittelevat kelkkojen kanssa muutamia päiviä ja tarpeen vaatiessa pidempään.

– He ajavat niin kauan, että heillä on omasta mielestään homma hanskassa ja kouluttajakin on samaa mieltä.

Bussilla järven jäälle

Lapin matkailubuumi synnyttää tämän tästä uusia ohjelmapalveluyrityksiä, joita Turvallisuus- ja kemikaalivirasto valvoo riskiperustein. Riskiä kasvattaa vauhdikkaiden aktiviteettien lisäksi esimerkiksi syrjäinen sijainti. Kelkkasafariyrityksistä päävastuu on ylitarkastaja Jaakko Leinosella ja niitäkin riittää aina Sipoon saaristosta Utsjoen Nuorgamiin.

Leinonen voi käskeä turvallisuusparannuksiin ja ryydittää määräyksiä uhkasakolla. Hän kertoo, ettei ole koskaan vienyt uhkasakkoprosessia loppuun asti.

– Ne ovat niin aikaa vieviä ja raskaita prosesseja kuulemisineen.

Jos eduskunta hyväksyy esityksen uudeksi kuluttajaturvallisuuslaiksi, käyttöön tulee myös yritykselle langetettava seuraamusmaksu, josta valvova viranomainen voi päättää. Maksuksi esitetään prosenttia liikevaihdosta, mutta enimmillään 100 000 euroa.

Matkailualalla odotetaan Leinosen mukaan, että ”harmaalla rajapinnalla touhuavat kermankuorijayritykset” saadaan nyt aisoihin. Ne tekevät rahaa kyseenalaisin keinoin.

– Kelkkojen hoitoa laiminlyödään tai esimerkiksi ajetaan alkukaudella heikoilla jäillä, eikä peruta safareita vaikka pitäisi.

Vaikka valtaosa yrityksistä toimii ylitarkastaja Leinosen mukaan vastuullisesti, on hän ehtinyt nähdä ja kuulla monenlaista. Viime talvena bussiyhtiö ajoi turisteja täynnä olevan bussin järven jäälle katsomaan revontulia.

– Paikalla ei ollut edes jäätietä. Siinä oli kova luotto kuskilla, että jääpeite kantaa.

Virkamies haravoi valvontakohteita maakuntalehdistä

Yritysten pitää lain mukaan ilmoittaa onnettomuuksista ja läheltä piti -tilanteista Tukesille ja esittää keinot riskien minimoimiseksi. Leinoselle näitä ilmoituksia tulee harvakseltaan.

– Tämä on ihan hatusta tempaistu, mutta arvioisin että puolet tulee meidän tietoon. Lopuista kuullaan tipoittain. Saattaa mennä vuosi, kaksikin kunnes kuulemme, että jossain on ollut vakavampi onnettomuus.

Leinonen käy myös valvontakäynneillä. Valvonnan suunnittelua tosin hankaloittaa se, että hallituksen norminpurkutalkoissa hankkiuduttiin eroon yritysten velvollisuudesta ilmoittaa olemassaolostaan. Vain huskyfirmoilla velvollisuus säilyi.

Niinpä ylitarkastaja selaa maakuntalehtiä ja matkailusivustoja saadakseen vihiä uusista valvontakohteista. Alueensa uusista yrityksistä kertovat Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Karjalainen ovat oivia tietolähteitä, mutta aukoton tämä menetelmä ei tietysti ole.

Haastatteluhetkellä Leinonen selaa kansainvälistä matkailusivusto Tripadvisoria ja kiinnittää huomionsa yritykseen, jonka nimi ei ole vanhastaan tuttu. Kun markkinointilauseissa vielä mainitaan sana adrenaliini, virkamies virkistyy.

– Tuolla sanalla tienasivat juuri itselleen tarkastuksen!

Ylen järjestämässä Tulevaisuustapahtuma Aurorassa on keskiviikkona aiheena muun muassa matkailun turvallisuus.

Onko sinulla juttuvinkki Ylen uutisiin?
Voit olla luottamuksella yhteydessä. Voit lähestyä meitä myös sähköpostilla: eevi.kinnunen@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Jaa.
Exit mobile version