perjantai, 4 lokakuun

Stewartin mukaan Israel ei välttämättä edes yritä väistää konfliktia Iranin kanssa.

– Tuntuu siltä, että Israelin hallitus näkee tämän tilaisuutena putsata pöytä Israelin uhista.

Näin arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi asiantuntija Timo R. Stewart Lähi-idän käynnissä olevaa konfliktia torstain A-Talkissa.

Iran teki tiistaina ohjusiskun Israeliin, minkä Israelin on odotettu kostavan.

Iranin isku kutsuu Stewartin mukaan Israelia käyttämään tilaisuuden hyväkseen ja iskemään kipeästi sen uhkana kokemaan Iraniin. Stewartin mukaan eskalaatio Iranin kanssa ei olekaan välttämättä asia, jota Israel väistää.

Iran ei sen sijaan Stewartin arvion mukaan halua isoa sotaa.

– Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat altavastaajana.

Yhdysvaltojen lentotukialukset sekä joukot Lähi-idässä ovat Israelin tukena.

Israelilla ei Stewartin mukaan ole samanlaista pidäkettä välttää eskalaatiota.

Ydinohjelmaa vastaan vaikea iskeä ilman USA:n apua

Liittolaisuudesta huolimatta Yhdysvalloilla on suhteellisen vähän keinoja estää Israelin iskuja, arvioi Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.

Juusolan mukaan yksi syy Yhdysvaltojen heikkouteen on Yhdysvalloissa käynnissä olevat presidentinvaalit.

Yhdeksi Israelin iskun mahdolliseksi kohteeksi on spekuloitu Iranin ydinohjelmaa. Tätä vastaan Israelin olisi Juusolan mukaan vaikea iskeä ilman Yhdysvaltojen apua.

Ydinohjelmaan kohdistuva isku olisi teknisesti monimutkainen operaatio, jota olisi vaikea toteuttaa ilman Yhdysvaltojen tukea.

Tilanne Lähi-idässä on kärjistynyt yhä suoremmaksi konfliktiksi Israelin ja Iranin välillä. Miten laajeneva sota muuttaa alueen valtatasapainoa?Katso koko torstain A-talk Yle Areenasta.

Jaa.
Exit mobile version