Yle valmistautuu osallistumaan kilpailuun, Yle kertoo.
Euroopan yleisradioyhtiö EBU sallii Israelin osallistumisen Euroviisuihin ensi vuonna, kertoo EBU tiedotteessa. Israelin osallistumisesta ei järjestetty äänestystä.
Useat maat ovat ilmoittaneet boikotoivansa Euroviisuja Israelin osallistumisen vuoksi. Näin ovat ilmoittaneet Alankomaat, Espanja, Irlanti ja Slovenia. Espanja on yksi Euroviisujen viidestä suuresta rahoittajamaasta.
Yle valmistautuu osallistumaan kilpailuun, Yle kertoo.
Hollannin yleisradioyhtiö Avrotros kertoo tulleensa siihen tulokseen, että osallistuminen ei ole nykyisissä olosuhteissa sovitettavissa yhteen yhtiölle olennaisten arvojen kanssa.
Espanjan RTVE puolestaan ilmaisi vakavan epäilyksen Israelin osallistumisesta Euroviisuihin. Yhtiön mielestä Gazan tilanne tekee tulitauosta huolimatta yhä vaikeammaksi säilyttää Euroviisut neutraalina tapahtumana.
Israelin presidentti Isaac Herzog sanoo olevansa iloinen siitä, että Israel saa osallistua Euroviisuihin. Hän toivoo, että Euroviisut jatkaa kulttuurin, musiikin ja kansojen välisen ystävyyden edistämistä.
Euroopan yleisradioyhtiöt kokoontuivat torstaina keskustelemaan Euroviisujen uusista säännöistä.
Uutinen päivittyy.
Lähteet: AP, AFP, Reuters

