Maanantain mediatietojen mukaan Israel on liikutellut joukkojaan Libanonin rajalla.
Israel tekee hyvin todennäköisesti jonkinlaisen maahyökkäyksen Libanoniin lähiaikoina. Näin arvioivat Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola ja Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja, eversti Pasi Hirvonen maanantain A-studiossa.
Maanantai-illan mediatietojen mukaan Israel on siirtänyt joukkojaan rajan läheisyyteen. Lisäksi Israelin puolustusministeri kävi tapaamassa armeijan joukkoja pohjoisessa, ja viikonloppuna joukkojen johto esitteli suunnitelmiaan Israelin puolustusvoimien komentajalle.
– Selvästi jotain on tapahtumassa. Israelilla on kaikki valmius operaation seuraavan vaiheen käynnistämiseen, Pasi Hirvonen sanoo.
Hannu Juusolan mukaan Israel ei näillä näkymin ole aloittamassa yhtä laajaa hyökkäystä kuin vuonna 2006, jolloin Israel ja Hizbollah kävivät reilun kuukauden mittaisen verisen sodan. Kyseessä olisi kuitenkin selvä eskalaatio, joka lisäisi uhrien määrää ja aiheuttaisi kovia taisteluita Hizbollahin ja Israelin välillä ainakin Libanonin eteläosissa.
Israelin motiivina on työntää sotilaat Etelä-Libanonista pois niin, että Pohjois-Israelista paenneet kymmenettuhannet ihmiset voisivat palata koteihinsa. Juusolan mukaan pelkät ilmaoperaatiot eivät takaa ihmisten turvallista kotiinpaluuta.
– Tässä pyritään laajempaan ratkaisuun niin, että Hizbollah ei ole välittömästi rajan tuntumassa, Juusola sanoo.
Katso koko maanantain A-studio Yle Areenasta.