Lentokoneilla, sotalaivoilla ja drooneilla tehdyillä iskuilla tuhottiin parissa päivässä arvioiden mukaan jopa 80 prosenttia Syyrian asevoimien kalustosta.
Israelin ilmavoimat aloitti hyökkäyksen iskemällä Syyrian ilmatorjunta-asemiin viime sunnuntain vallankumouksen jälkeen. Tämän jälkeen Israel sanoo tuhonneensa järjestelmällisesti esimerkiksi sotilaslentokentät, hävittäjäkoneet, helikopterit, lentokonesuojat, tutkat, asevarastot, risteily-, meritorjunta- ja ballistiset ohjukset ja panssarivaunujen säilytysvarastot.
Israelin laivasto tuhosi Syyrian laivaston kokonaisuudessaan. Se koostui Latakian ja al-Baydan satamissa olleista 15 aluksesta, joista merkittävimmät olivat neuvostovalmisteiset ohjusveneet, kertoo esimerkiksi Naval news -julkaisu.
Iskuja kohdistettiin myös asetehtaisiin, asevoimien tieteelliseen tutkimuslaitokseen ja kemiallisten aseiden varastoihin. Israelin armeija on lisäksi tuhonnut Syyrian armeijan valmisteltuja tuliasemia maiden välisen rajan lähellä.
Ainutlaatuinen isku sotahistoriassa
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen osastopäällikkö, everstiluutnantti Juha Mäkelä pitää Israelin operaatiota poikkeuksellisena.
Hän ei muista toista tapausta, että toisen maan asevoimat olisi pyyhkäisty lähes olemattomiin yhtä nopeasti.
– En itse löydä toisen maailmansodan ajalta mitään vastaavaa sotahistorian tapahtumaa, hän sanoo.
Lähinnä vastaavia tapauksia ovat Israelin vuoden 1967 niin sanottu Kuuden päivän sota ja vuoden 1973 Jom Kippur -sota.
Kuuden päivän sodassa Israel sai vihiä, että arabimaat aikovat hyökätä Israeliin, jolloin Israel teki ennaltaehkäisevän iskun ja tuhosi Egyptin ilmavoimat kentille. Jom Kippurin sodassa arabimaat hyökkäsivät, mutta Israel onnistui iskemään vastaan.
Mäkelän mukaan Israelin strategia perustuu ennaltaehkäisyyn. Se yrittää pitää sotimisen maan rajojen ulkopuolella, koska maa on hyvin pieni.
Tuhoisa hyökkäys, mutta ei monimutkainen
Israelin hyökkäys ei kuitenkaan ollut Mäkelän mukaan sotataidollinen mestarinäytös, koska vastarintaa ei ollut lainkaan.
– Syyrian asevoimat oli hylännyt kaiken kalustonsa. […] On isketty kohteisiin, jotka eivät olleet puolustuskykyisiä ja joita valtio ei edes aikonut puolustaa, hän kertoo.
– Osa tästä kalustosta on maannut lentokentillä ja merivoimien tukikohdissa suojaamattomana, ilmatorjunta ei ollut aktivoitu, niin se on ollut siellä tyrkyllä tuhottavaksi, hän jatkaa.
Israel oli vuosikaudet odottanut hetkeä, jolloin Bašar al-Assadin johtama Syyrian hallinto on heikko, kertoo israelilainen Israel Hayom -lehti.
Israelin poliittinen ja sotilasjohto olivat poikkeuksellisella tavalla yksimielisiä, että tilaisuus oli käytettävä heti hyväksi, kun kapinalliset olivat vallanneet Damaskoksen.
Tiedustelutietoa oli kerätty runsaasti, joten kohteet olivat tiedossa.
Mäkelä muistuttaa myös, että Syyrian asevoimien toimintatapa teki sen kalustosta helppoja maaleja.
– Heillä ei ole sellaista taktiikkaa kuin länsimailla ja esimerkiksi Suomella, että kriisin sattuessa kalusto hajautetaan pois tukikohdista, vaan kun on tiedetty, missä rauhanajan tukikohdat sijaitsevat, niihin on ollut hyvin helppo iskeä.
On myös huomattava, että vaikka syyrialaiset olisivat yrittäneet tehdä vastarintaa, heidän aseistuksensa oli täysin vanhentunutta Israelin huippunykyaikaiseen kalustoon verrattuna.
Miten Lähi-itä muuttui?
Mäkelä arvioi, että Syyrialla kestää jopa vuosikymmeniä rakentaa asevoimansa uudelleen.
Lähi-idän voimatasapainon kannalta viime kuukausien tapahtumat ovat olleet mullistavia, hän toteaa. Aiemmin syksyllä Israel nujersi Libanonin Hizbollah-järjestön, nyt sen vihollisiin kuulunut Syyrian hallinto on kaatunut ja aseet tuhottu.
Israelin kannalta tärkeintä on, että Iran ei enää kykene toimittamaan Syyrian kautta aseita Libanoniin. Iranin neuvonantajat ja sotilaat ovat joutuneet poistumaan Syyriasta.
Sotiminen ei ole ohi Lähi-idässä
Lyhyellä tähtäimellä Israel on saanut suuren erävoiton, mutta Mäkelä ei ole lainkaan varma, onko kyseessä voitto pidemmällä aikavälillä.
Al-Assadin hallinto oli Israelille vihollinen, joka tunnettiin. Syyrian uudet vallanpitäjät voivat muuttua Israelille viholliseksi, jonka toimintatapoja ei tiedetä, hän kuvailee.
Syyriassa vallan ottanut islamistinen HTS-järjestö ei varmastikaan tule unohtamaan Israelin pommituskampanjaa, hän ennustaa.
Israelissa tunnetaan ehkä halua lyödä Irania vielä lisää, arvelee Mäkelä. Hänen mukaansa riippuu Yhdysvaltain uudesta presidentistä Donald Trumpista, annetaanko Israelille lupa laajentaa konfliktia.
Mäkelä pelkää, ettei Syyrian asevarastojen tuhoaminen lopeta sotimista Lähi-idässä.
– Vaikka uhka on nyt tilapäisesti poistunut, niin Lähi-idän alue on ollut tyyppiesimerkki siitä, että rajat vuotaa ja asejärjestelmiä kyllä saadaan saadaan tuotua tarvittaessa sinne, missä niitä voidaan käyttää.
Mitä sanoo oikeus?
Israelin toimet ovat herättäneet keskustelua, oliko hyökkäys oikeutettu.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa ilmestyvässä oikeistolaisessa New York Post -lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa Israelin sanotaan tehneen maailmalle palveluksen, kun se tuhosi Syyrian kemiallisten aseiden kätköpaikkoja ennen kuin aseet olisivat päätyneet mahdollisten terroristien käsiin.
Tämä olikin Israelin peruste niin kemiallisten kuin muidenkin Syyrian aseiden tuhoamiselle.
Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta peruste ei ole pätevä.
YK:n ihmisoikeuksien erikoisraportoija Ben Saul tuomitsee Israelin iskut.
– Kansainvälinen laki ei missään tapauksessa oikeuta ennaltaehkäisevästi tuhoamaan toisen maan aseita. Tämä on täydellisen laitonta, hän kirjoittaa.
Samaan lopputulokseen tulevat European Journal of International Law -oikeusjulkaisun asiantuntijat.
Heidän mukaansa Israelin ennaltaehkäisevä isku olisi puolustettavissa vain, jos nähtävissä olisi ollut välitön, Syyriasta suuntautuva hyökkäysuhka. Sitä ei heidän mukaansa ollut.