torstai, 27 maaliskuun

Israel aloitti Gazan pommitukset uudelleen viime viikolla.

Israelin asevoimat kehotti myöhään maanantaina siviilejä poistumaan Pohjois-Gazan Jabaliasta ennen kuin Israel iskee alueelle.

Asevoimien tiedottaja Avichay Adraee kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että Jabalian alueen asukkaiden kannattaa lähteä evakkoon etelään. Tiedottajan mukaan kyseessä on ”varhainen varoitus” ja että ”terroristijärjestöt” ovat palanneet asutuille alueille ja laukaisevat raketteja sieltä käsin.

Paria tuntia aiemmin vastaava evakuointivaroitus oli annettu myös kahteen Gazan pohjoisosassa sijaitsevaan kaupunkiin Beit Lahiaan ja Beit Hanouniin.

Israel aloitti Gazan pommituksen uudelleen viime viikolla sen jälkeen, kun taistelut olivat tammikuun puolivälissä tauonneet aselepoon. Israel kertoi tuolloin jatkavansa sotatoimia Gazassa, koska äärijärjestö Hamas ei ole vapauttanut viimeisiä panttivankeja eikä ole suostunut jatkamaan aselepoa.

Aselevon ensimmäinen vaihe päätyi viime kuun lopussa. Hamas on toistaiseksi kieltäytynyt jatkamasta ensimmäistä vaihetta ja vaatinut siirtymistä aselevon toiseen vaiheeseen, jossa olisi määrä sopia taisteluiden lopettamisesta pysyvämmin.

Gazan terveysministeriön mukaan viime viikolla alkaneet Israelin iskut ovat surmanneet yli 700 ihmistä. Lisäksi yli 1 300 ihmistä on loukkaantunut.

Israel alkoi pommittaa Gazaa sen jälkeen, kun Hamas ja muutamat muut palestiinalaiset äärijärjestöt tekivät yllätyshyökkäyksen Israeliin lokakuussa 2023. Äärijärjestöjen hyökkäyksessä kuoli Israelin mukaan yli 1 200 ihmistä, ja lisäksi äärijärjestöt ottivat noin 250 panttivankia.

Israelin iskuissa Gazaan on puolestaan kuollut palestiinalaisviranomaisten mukaan yli 50 000 ihmistä. YK on pitänyt Gazan viranomaisten lukuja luotettavina.

Jaa.
Exit mobile version