Israelin valtakunnansyyttäjä Gali Baharav-Miara ei saanut hallituksen luottamusta äänestyksessä. Hallitus on syyttänyt Baharav-Miaa ”liian tiukoista laintulkinnoista”.
Israelin hallitus yrittää pistää valtakunnansyyttäjä Gali Baharav-Mian viraltaan, The Jerusalem Post uutisoi.
Oikeusministeri Yariv Levin esitti luottamusäänestystä Baharav-Miasta kaksi viikkoa sitten, ja tänään hallituksen ministerit äänestivät asiasta.
Israelin lainvalvontaa tehtävässään johtava Baharav-Mia ei saanut ministereiden luottamusta, ja seuraavaksi valtakunnansyyttäjän viraltapanosta kuulee Israelin korkeimman oikeuden tuomarin johtama komitea.
Kuulemiset voivat kestää kuukausia.
Äärioikeistolaisen hallituksen oikeusministeri Leivinin mukaan Baharav-Mia on vaikeuttanut hallituksen toimintaa tulkitsemalla lakia liian tiukasti ja pyrkinyt näin kaatamaan hallituksen.
Valtakunnansyyttäjä Baharav-Mian mukaan hallitus yrittää ”asettaa itsensä lain yläpuolelle”.
Pääministeri Benjamin Netanjahun hallitus on viime viikkoina ottanut avoimesti yhteen maan turvallisuus- ja lakikoneiston kanssa. Aikaisemmin hallitus päätti – ensimmäistä kertaa historiassa – erottaa turvallisuuspalvelu Shin Betin johtajan.
Maan korkein oikeus jäädytti päätöksen toistaiseksi.
Sekä Shin Betin johtajan erottaminen että Israelin Gazan kaistalla uudelleen aloittamat sotatoimet ovat ajaneet israelilaiset kaduille, ja viime päivinä Israelin isoimpien kaupunkien kaduilla on marssinut kymmeniätuhansia hallitusta kritisoivia mielenosoittajia.