torstai, 19 joulukuun

Israel kertoi varhain torstai-aamuna tehneensä tarkkoja iskuja huthikapinallisten sotilaskohteisiin Jemenissä.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo, että huthikapinalliset ovat ”lähes viimeinen jäljellä oleva haara Iranin pahan akselissa Hamasin, Hizbollahin ja Assadin hallinnon jälkeen”.

– He oppivat, ja tulevat oppimaan vaikeimman kautta, että se joka vahingoittaa Israelia, tulee maksamaan siitä kovan hinnan, Netanjahu sanoi torstaina julkaistussa lausunnossaan, kertoo uutistoimisto AP.

Israel kertoi varhain torstai-aamuna tehneensä tarkkoja iskuja huthikapinallisten sotilaskohteisiin Jemenissä. Israelin mukaan iskut kohdistuivat satamiin ja energiainfrastruktuuriin Jemenin länsirannikolla ja sisämaassa.

Iskuissa on kuollut yhdeksän ihmistä.

Huthien ylläpitämien medioiden mukaan iskut kohdistuivat voimalaitoksiin, satamaan ja öljylaitokseen.

Israel kertoi aiemmin keskiviikon ja torstain välisenä yönä pysäyttäneensä Jemenistä tulleen ohjuksen ilmatorjunnallaan.

Jaa.
Exit mobile version