perjantai, 4 lokakuun

Italiassa on tänä vuonna todettu jo 500 denguekuumetartuntaa. Tauti leviää Välimeren alueella entistä herkemmin ilmastonmuutoksen aiheuttaman sään lämpenemisen vuoksi.

Italiassa viranomaiset ovat huolissaan denguekuumeesta, joka leviää vauhdilla maan rannikkoseudulla.

Italian kansallisen terveysinstituutin mukaan Italiassa on tänä vuonna todettu yhteensä jo 500 denguekuumetartuntaa. Tänä vuonna kukaan ei tiettävästi ole kuollut tautiin.

Denguekuume leviää etenkin Italian keskiosassa sijaitsevan Marchen alueella, joka sijaitsee Adrianmeren rannalla San Marinon eteläpuolella. Uutistoimisto Reutersin mukaan pahin tautikeskittymä on Fanon kaupungissa, jossa on todettu sata tartuntaa. Sairastuneista 35 on joutunut sairaalahoitoon.

Italian-matkailijoille tuttuja paikkoja alueella ovat esimerkiksi renessanssikaupunki Urbino ja rantakaupunki Pesaro. Lähellä Marchea sijaitsee myös suomalaismatkailijoille tuttu Rimini. Siellä denguekuumetartuntoja ei ole havaittu.

Tartuntojen määrä voi kasvaa sitä mukaa, kun tartuntaepäilyjen tutkinta jatkuu, kertoo Italian yleisradioyhtiö RAI.

Lämmin sää on edistänyt viruksen leviämistä. Esimerkiksi Fanossa päivälämpötila on viime päivinä vaihdellut 20 asteen molemmin puolin.

Ilmastonmuutos auttaa hyttysiä leviämään

Denguevirusta levittäviä tiikerihyttysiä ei ennen tavattu Euroopassa, mutta Välimeren alueen olosuhteet ovat muuttuneet niille suotuisammiksi ilmastonmuutoksen aiheuttaman sään lämpenemisen myötä.

Euroopassa todetut tartunnat ovat yleensä peräisin Aasian-matkoilta, mutta viime vuosina on todettu yhä enemmän Euroopasta alkaneita tautiryppäitä. Myös Italiassa nyt leviävän taudin uskotaan olevan peräisin Italian sisältä.

RAI:n mukaan viranomaiset pyrkivät tuhoamaan tiikerihyttysen toukkia ehkäistäkseen taudin leviämistä. Lisäksi ihmisiä kehotetaan muun muassa pitämään huolta siitä, ettei pihoilla ruukuissa tai kulhoissa olisi seisovaa vettä, jossa hyttysten on hyvä kasvaa.

Jaa.
Exit mobile version