Henri Ihander oli 15-vuotias. Hän pelasi jääkiekko-ottelussa Porvoossa.
Ihander haki kiekkoa kulmasta niin, että otti toisesta päästä kaukaloa vauhtia. Juuri ennen päätyä luistin osui jäässä olevaan kuoppaan. Ihander meni pää edellä täydestä vauhdista päätylaitaan. Hänen niskastaan murtui yksi nikama, joka painoi selkäytimestä yli puolet poikki.
Onnettomuudesta on nyt kulunut neljätoista vuotta. Diagnoosi oli selkäydinvamma. 29-vuotiaalla Ihanderilla on neliraajahalvaus.
– Kaikki suunnitelmat menivät uusiksi. Minulla oli oikeastaan haave, että pystyisin pelaamaan jääkiekkoa ammatiksi ja varasuunnitelma oli lähteä peruskoulun jälkeen liikunnanohjaajaksi opiskelemaan.
Ensimmäiset kaksi kuukautta Ihander vietti sairaalassa. Neliraajahalvauksen seurauksena jopa arkisten asioiden opettelu täytyi aloittaa alusta.
Alkuvaiheessa ennen kuntoutusta hän ei pystynyt liikuttamaan edes käsiä.
Neliraajahalvauksesta huolimatta hän kouluttautui ja etsi aktiivisesti töitä.
Ihander ei ole halunnut jäädä kotiin tekemättä mitään.
– Itselle oli aika selkeää, että haluan mennä eteenpäin ja normaalissa tahdissa muiden samanikäisten kanssa.
Ihander valmistui peruskoulusta, suoritti lukion ja tämän jälkeen opiskeli ammattikoulussa nuoriso-ohjaajaksi. Keväällä 2022 Ihander valmistui ammattikorkeakoulusta yhteisöpedagogiksi.
Sen jälkeen hän on hakenut töitä.
Työllistyminen ei kuitenkaan ensin ollut Ihanderille helppoa.
Hän huomasi työhakemuksia lähettäessään, että kutsuja haastatteluihin ei tullut.
Vammaisuus on yleisin syrjintäperuste
Noin 1,9 miljoonalla suomalaisella on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä 600 000 kokee sairauden tai vamman hankaloittavan työelämässä pärjäämistä tai sinne pääsemistä.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija Jussi Aaltonen kertoo, että vammaisuus on yleisin syrjintäperuste yhdenvertaisuusvaltuutetulle tulevissa yhteydenotoissa.
Yhteydenotoissa on ollut selkeää kasvua viime vuosina.
Vuonna 2019 yhdenvertaisuusvaltuutetulle tuli 119 yhteydenottoa vammaisuuden perusteella. Viime vuonna luku oli 349. Osin se johtuu siitä, että ihmiset ovat tietoisempia oikeuksistaan.
Vammaisten henkilöiden syrjintä näkyy esimerkiksi työelämässä.
Aaltonen pitää ilmiötä huolestuttavana. Vammaisilla henkilöillä pitäisi olla aidosti yhdenvertainen pääsy työelämään, mutta näin ei ole.
Suomessa elää hänen mukaansa historiallinen perinne siitä, että vammaiset henkilöt ovat työkyvyttömyyseläkkeellä tai eivät ainakaan ole osa työelämää.
– Vammaiset henkilöt ovat isolta osin työelämän ulkopuolella ja siihen liittyy syrjintää, ennakkoluuloja, osaamattomuutta ja tietämättömyyttä myös mukautustarpeista.
Aaltosen mukaan yhdenvertaisuuslaissa edellytetään, että työnantaja pyrkii edistämään yhdenvertaisia toimintatapoja työpaikalla, myös rekrytoinnin osalta. Tähän liittyy esimerkiksi esteettömyyden ja saavutettavuuden arviointi.
Kun työnantajat eivät palkkaa vammaista henkilöä, he eivät pääse haastamaan syrjiviä ennakkoluulojaan.
– Vammaisia henkilöitä palkanneilla työnantajilla on pääsääntöisesti hyviä kokemuksia ja heidän kynnyksensä palkata vammainen henkilö uudestaan on matalampi.
Henri Ihander sai työkyvyttömyyseläkepäätöksen diagnoosin perusteella 16-vuotiaana. Siitä huolimatta hän työskentelee nyt 20 tuntia viikossa.
Ihander sai töitä viime vuoden keväällä Invalidiliitosta. Hän on liitossa ESR-hankekoordinaattori.
Käytännössä hän työskentelee Uudenmaan alueella hankkeessa, jonka tarkoituksena on lisätä vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden työllistämistä ja yrittäjyysosaamista.
– Minulla on pitkän koulutustaustan takia aika vähän työelämäkokemusta. Olen todella onnekas, että pääsin Invalidiliitolle töihin. Se on malliesimerkki siitä, miten voidaan työllistää vammainen tai osatyökykyinen henkilö.
Ihander on törmännyt töissään työnantajien ennakkoluuloihin vammaisten työllistämisestä.
Hän soitti yhdessä työkokeilijan kanssa 300 yritystä läpi.
Yhteydenottojen tarkoituksena oli saada yrityksiä yhteistyökumppaneiksi.
Invalidiliitolla on oma keikkatyöalusta. Hän yritti saada yrityksiä yhteistyökumppaneiksi niin, että vammaiset henkilöt voisivat työllistää itseään erilaisten keikkatöiden kautta.
Yhtäkään yritystä ei saatu mukaan.
– Rajuimmat vastaukset olivat juuri sitä, että ei ole resurssia ottaa mitään harjoittelijoita tai alkaa opastaa työtehtävissä. Ei tavallaan edes ymmärretä sitä, että meillä on samalla tavalla koulutettuja henkilöitä ja osaaminen olisi samanlaista kuin täysin työkykyisillä ihmisillä.
Ihanderin mukaan palvelua yritettiin myydä yrityksiä helpottavana asiana. Osatyökykyinen voi saada lisätyötä ja tehdä pienimuotoisesti omilla ehdoillaan töitä. Yrityksen ei puolestaan tarvitse sitoutua, vaan ne voivat ottaa yksittäisiin työtehtäviin työntekijöitä.
– Kyllä se tuntuu aika erikoiselta, että ei saada ketään mukaan.
Ihanderin mukaan työelämässä onkin paljon vammaisia ihmisiä, jotka joutuvat turhaan jäämään kotiin, vaikka motivaatiota töihin olisi.
Ihander tiedostaa sen, että ilman Invalidiliittoa hänkään ei välttämättä olisi saanut töitä.
Hänen mielestään kaikilla pitäisi olla tasavertainen mahdollisuus hakea ja saada töitä. Ihanderilla on nyt yksi toive.
Erilaisuus pitäisi nähdä rikkautena työelämässä.
Ihanderille vamma on myös voimavara. Elämä jatkui siitä huolimatta.
– Olen joutunut miettimään, mikä muu minua oikeasti kiinnostaa kuin jääkiekko. On ollut vaikeita hetkiä, mutta pääosin olen pysynyt positiivisena.