Pitkä pakkasjakso on mahdollistanut useiden jääreittien avaamisen Uudellamaalla. Suosituimmat ovat Tuusulanjärvellä ja Lohjanjärvellä.
Vanha merikotka tarkkailee koivunlatvassa pilkkimies Jorma Rastaan touhuja. Jospa kalastaja jättäisi lähtiessään vaikka ilmaisen herkkupalan jäälle.
Rastas on kävellyt paikalle muutaman sadan metrin matkan Hamarin rannasta alkavaa jäätietä pitkin. Pidemmällekin voi jäätä pitkin kulkea, sillä mutkittelevalla reitillä on mittaa nyt reilut kahdeksan kilometriä.
Aiempina vuosina jäätie on ulottunut pisimmillään Porvoon keskustasta Hamarin kautta Emäsalon edustalla sijaitsevaan Mäntysaareen. Tämä on paikallisen rantaravintolan yrittäjän Tomi Vileniuksen toiveissa tänäkin vuonna.
– Jos miettii ravintolamme sijaintia, niin täällä ei tavallisesti ole ruuhkia talvella. Jäätie on vaikuttanut tähän positiivisesti, varsinkin talvisina päivinä ihmiset lähtevät liikkeelle.
Juuri tästä ajatuksesta jäätie sai alkunsa talvella 2020–2021. Varsinkin kauniin aurinkoisena talvipäivänä jäällä voi liikkua sadoittain ihmisiä.
Porvoon jäätie eroaa muista Uudenmaan suosituista jääreiteistä parilla tavalla. Ensinnäkin reitti on täysin yrittäjävetoinen: kaupungilla ei ole roolia sen ylläpidossa.
Toiseksi reitti on merenjäällä, kun muut reitit ovat useimmiten järvien tai lampien jäillä.
Uudellamaalla on monipuolisia jääreittejä
Toinen itäisen Uudenmaan luistelureitti löytyy tänä talvena Sipoon Söderkullasta. Tulvapelloille jäädytetty Sipoon Winter Wonderland on maksullinen, mutta ainakaan veden varaan ei voi joutua.
Läntisellä Uudellamaalla on parhaillaan käytössä ainakin Lohjanjärvellä Aurlahdesta Ollisaareen johtava suosittu ja perinteinen ulkoilureitti. Reilun parin kilometrin mittaisen reitin sää- ja ruuhkatilannetta voi tarkastella nettikameran kautta suorana lähetyksenä.
Lisäksi Espoon Oittaalle, Bodominjärven jäälle on aurattu reitti, ja talkoovoimin tehtyjä jääväyliä löytyy ainakin Vihdin Kirkkojärveltä sekä Karjalohjan Puujärveltä.
Uudenmaan suosituimman jääväylän tittelistä kisaa tänäkin vuonna Keski-Uudellamaalla sijaitseva Tuusulanjärvi.
Jäähavaintomies Juha Jäntti tiimeineen huolehtii, että jää on turvallisessa kunnossa ja rata pysyy auki joka päivä. Tärkeä osa tehtävää on ajantasainen tiedottaminen, jota jäähavaintomiehet tekevät muun muassa Facebookissa.
Jäntin mukaan Tuusulanjärven jäällä kävi viime talvena vierailijoita lähikuntien lisäksi esimerkiksi Heinolasta, Hämeenlinnasta, Espoosta ja Kirkkonummelta. Kaukaisimmat vieraat olivat maapallon toiselta puolelta.
– Viime talvena laskettiin vierailijoita yli 30 eri maasta, jopa Australiasta ja Brasiliasta saakka. Sijainti on hyvä, kun olemme lähellä pääkaupunkia ja lentokenttää, Jäntti kertoo.
Myös Tuusulanjärven reitillä on oma verkkostriimi.
Suomen retkiluistelijoiden puheenjohtaja Santtu Päivärinta vieraili Ylen aamussa 19. tammikuuta. Haastattelussa puhutaan muun muassa varusteista ja turvallisuudesta:



