Ennen vuotta 1990 jäät eivät olleet lähteneet Saimaalta kertaakaan ennen huhtikuun puoliväliä. 2000-luvulla näin on käynyt viidesti.
Jäät ovat sulaneet Saimaalta.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen johtavan vesistöasiantuntijan Tapio Tuukkasen tietojen mukaan niin Pien-Saimaa kuin Suur-Saimaakin lainehtivat vapaina.
Virallista tietoa ja päivämäärää jäiden lähtemiselle ei vielä ole, mutta Tuukkasen mukaan ne saadaan selville todennäköisesti lähipäivinä.
– Nyt on selkeästi keskimääräistä aikaisempi ajankohta, mutta ei poikkeuksellinen.
Kuluva kevät on viides 2000-luvulla, kun jäät lähtevät ennen huhtikuun puoliväliä. Ennen vuotta 1990 vastaavaa ei havaittu kertaakaan.
2000-luvun aikana jäät ovat Saimaan Lauritsalan mittauspisteellä lähteneet myöhäisimmillään vuonna 2022. Tuolloin virallinen jäänlähtöpäivä oli 6. toukokuuta.
Jäät sulivat Saimaasta ennätyksellisen aikaisin vuonna 2020, jolloin jäät lähtivät 19. maaliskuuta.
Tuukkasen mukaan jäiden lähtö on keskimäärin aikaistunut, mutta vuosien välillä vaihtelu voi olla suurta.
Jäidenlähtö on aikaistunut
Lappeenrannan Lauritsalan mittauspisteellä vuodesta 1885 alkaen keskimääräinen jäänlähtöpäivä on ollut 2. toukokuuta.
Kun tarkastellaan 2000-luvun tilastoja, jäät ovat sulaneet pois keskimäärin 20. huhtikuuta. Lauritsalan mittauspisteellä jäiden lähtö on aikaistunut siis kahdella viikolla reilun 100 vuoden aikana.
Ilmastonmuutostarkasteluissa tehtyjen ennustusten mukaan jäiden lähteminen voi aikaistua vielä viikoilla.



