lauantai, 11 tammikuun

Joillakin alueilla jäätie oikaisee matkantekoa parhaimmillaan kymmenillä kilometreillä. Nopeusrajoituksia ja turvavälejä täytyy noudattaa, ettei kuormitus jäällä nouse liikaa.

Jääteitä on Suomessa harvassa. Ne ovat usein yksityisteitä, minkä vuoksi niillä ajetaan omalla vastuulla.

Esimerkiksi Viitasaarella Keski-Suomessa Keiteleen selän yli kulkee yksityinen, kolmen kilometrin mittainen jäätie, joka oikaisee matkaa keskustasta Kymönkoskelle noin 15 kilometriä.

Tie avattiin loppiaisena.

Jäätien ylläpitäjä Jukka Nurmiranta kertoo, että olosuhteet avaamiselle vaihtelevat vuosittain.

– Menimme neljän miehen letkassa rinta rinnan ja teimme tiheästi reikiä. Pinnalle nousi vettä, joka jäätyi, ja saimme parannettua kantavuutta, Nurmiranta kertoo.

Esimerkiksi tänä talvena kantavaa jäätä oli parikymmentä senttiä, ja tien kohdalta sitä onnistuttiin lujittamaan lisää.

Hän arvioi, että jäätien paksuus on nyt noin 27–30 senttiä.

Noudata nopeusrajoitusta

Jäätiellä ajamisessa on turvallisuussyistä rajoituksia. Jää on joustava elementti, joka notkahtelee auton alla, eikä siellä voi ajaa kovilla nopeuksilla.

Jukka Nurmirannan mukaan matalat nopeudet ovat tärkeitä varsinkin alkutalvesta, jolloin jäähän voi tulla helposti murtumia.

Yksi harvoista virallista jääteistä on Koli–Vuonislahti-väli Pohjois-Karjalassa, ja se on myös Euroopan pisin virallinen sisävesien jäätie. Tietä ei ole vielä tänä talvena avattu.

Itäisen hankinta-alueen kunnossapitopäällikkö Jere Toppinen Keski-Suomen ely-keskuksesta kertoo, että Koli-Vuonislahti-välillä nopeusrajoitus on 30 kilometriä tunnissa.

– Jos pinta saadaan riittävän tasaiseksi, nopeusrajoitus voidaan nostaa viiteenkymppiin, Toppinen sanoo.

Pidä pitkä turvaväli

Virallisella Koli–Vuonislahti-jäätiellä ajoneuvojen turvaväli on vähintään 50 metriä. Tällä vähennetään kuormitusta jäällä.

Jäätielle ei kannata jäädä ottamaan selfieitä tai käyttää sitä pilkkireissun parkkipaikkana.

– Jos tulee paljon kuormitusta pistemäisesti, jää alkaa painua ja voi tulla railoja ja halkeamia, Toppinen sanoo.

Pysähtymisen ja pysäköinnin lisäksi ohittaminen on kielletty.

Älä mene jäätielle, jos autosi painaa liikaa

Jäätien kantavuus on rajallinen. Koli–Vuonislahti-välillä painorajoitus on kolme tonnia.

Kymönkosken jäätiellä Viitasaarella on puolestaan kahden tonnin painorajoitus. Jään paksuutta seurataan ja painorajoitusta muutetaan sen mukaan.

Jaa.
Exit mobile version