Henkilöauto suistui varhain tänä aamuna ulos tieltä Jämsässä ja putosi neljän metrin matkan junaraiteille. Kuljettaja selvisi ehjin nahoin. Junaliikenne on palautunut normaaliksi.
Henkilöauto suistui varhain sunnuntaiaamuna tieltä Juokslahdentiellä Jämsässä. Auto oli ajanut niin pitkälle, että oli lopulta pudonnut kalliolta alas junaraiteille.
Pudotus oli noin neljä metriä.
Keski-Suomen pelastuslaitos sai onnettomuudesta hälytyksen varhain sunnuntaina-aamuna kello viiden jälkeen.
Autossa oli kuljettaja, joka pääsi ulos ajoneuvosta omin avoin ja hälytti apua. Kuljettaja vietiin tarkastukseen, mutta hän pystyi kävelemään omin jaloin.
Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Kimmo Voutilaisen mukaan tilanteessa on ollut onnea, että kuljettaja on pysynyt tajuissaan ja toimintakykyisenä.
Junaliikenne Jyväskylän ja Jämsän välillä oli aamupäivällä poikki, ja junia korvattiin linja-autoilla.
Onnettomuuspaikalla on tehty raivaustöitä. Viranomaiset ovat muun muassa selvittäneet, onko onnettomuudesta syntynyt rata- tai sähkölinjavaurioita.
Fintraffic Rataliikennekeskus tiedotti noin kello 11:n aikaan, että henkilöauto on raivattu pois radalta ja että junaliikenne Saakoski–Jämsänkoski -välillä pääsee jatkumaan normaalisti.
Muokattu 23.03.2025 kello 11:14: Lisätty tieto, että henkilöauto on raivattu pois radalta ja junaliikenne pääsee jatkumaan normaalisti.