Ensin Jane Rekola avaa tietokoneen ja kaivaa esiin kartan. Paikkatietojärjestelmä näyttää liudan pisteitä, ja pian Rekola harppoo gps:n ohjaamana läpi metsän yhdelle niistä.
Piste on koealan paikka metsässä, alue, jolla Rekola tekee mittauksia. Metsä taas on valtion omistama kohde Joutsan Leivonmäellä, lähellä Jyväskylää.
Ja Rekola on, aivan tahtomattaan, keskellä kuumana vellovaa metsäkiistaa.
Hän on Metsähallituksen palkkaama inventoija – yksi heistä, joiden tehtävä on kammata valtion metsäomaisuudesta esiin jäljellä olevat vanhat metsät.
Kiistatonta on oikeastaan vain, että vanhat metsät pitää suojella, ja siihen velvoittaa EU. Sen sijaan siitä, millaisia niiden tarkemmin pitäisi olla, on väännetty pian vuoden päivät.
Tässä jutussa Rekola näyttää, miten joukko inventoijia etsii vanhoja metsiä, vaikka lopullinen päätös niiden määritelmästä on yhä tekemättä.
Esitys palasi lausuntokierrokselta kovan kritiikin saattelemana. Suurin osa lausujista piti hallituksen valitsemia suojelurajoja liian tiukkoina. Osa esitti, että kriteerit pitäisi palauttaa kokonaan valmisteluun.
Kymmenen metriä ja mittanauhan kela Rekolan kädessä pysähtyy. Sammalmättäällä seisova keppi toimii keskipisteenä, kun Rekola laskee koealalle rajat.
Tavallisesti Rekola työskentelee yksin, mutta tällä kertaa hänellä on yleisöä.
Ylen toimittajan ja kuvaajan lisäksi kartoitustyötä elokuisena aamuna seuraavat suunnittelupäällikkö, Rekolan esihenkilö Matti Väisänen, Metsähallituksen Etelä-Suomen aluejohtaja Eeva-Liisa Jorri ja viestintäpäällikkö Päivi Lazarov.
Yle on kutsunut paikalle lisäksi luonnonsuojelubiologian yliopistolehtori Panu Halmeen.
Halme on näkyvä metsäkeskustelija, ja hän on kommentoinut muun muassa vanhojen metsien kriteerityötä julkisuudessa ahkerasti. Halmeen kuulemiselle on kuitenkin painavat perusteet. Hän tuntee vanhojen metsien ekologiaa paremmin kuin moni tutkija.
Halme on omistanut metsien suojeluarvoista kertoville piirteille lähes koko tutkijanuransa ja etsinyt itsekin suojeluun sopivia ehdokkaita Metsähallituksen leivissä.
Tässä metsässä Halme toimii kriteerityötä arvostelleen tiedeyhteisön edustajana.
Tunnelma kiristyy nopeasti, kun Halme kysyy, miksi Metsähallitus julkaisi kartoittajia varten laaditun maasto-ohjeen vasta sen jälkeen, kun lausuntoaika hallituksen vanhojen metsien kriteereistä oli päättynyt.
Maasto-ohje määrittää osaltaan, miten metsät valikoituvat suojeluun, mutta halukkaat asiantuntijat eivät päässeet kommentoimaan sitä käytännössä lainkaan.
Eeva-Liisa Jorri kiistää, että maasto-ohjetta olisi tarkoituksella pimitetty. Halmeen kritiikkiin palataan myöhemmin tässä jutussa.
Lahopuu, ikä ja kantojen määrä
Rekola aloittaa urakan laskemalla lahopuun määrän.
Lahopuu on toinen vanhan metsän pääkriteereistä ja juuri se, jonka on arveltu jättävän monia metsiä ulos suojelusta erityisesti Etelä-Suomessa, jos hallituksen esitykset menevät läpi.
Vanhojen metsien pääkriteerit löytyvät paitsi maasto-ohjeesta, tässä vaiheessa myös hallituksen omasta esityksestä.
Jorrin mukaan Metsähallitus ryhtyi toimiin jo keväällä, sillä metsät pitää etsiä ensi kesän loppuun mennessä. Biodiversiteettistrategia velvoittaa, että niiden pitää olla suojelussa vuonna 2029.
Eikä Rekola kollegoineen valitse suojelukohteita, Jorri korostaa.
– Raja-arvoja ei oikeastaan tarvita tässä vaiheessa. Mittaustuloksia verrataan aikanaan lopullisiin kriteereihin.
Rekolan kaulassa roikkuva punainen mittalaite, relaskooppi, paljastaa että pystyynkuolleet puut ovat kaukana mitattavalta koealalta.
Yksi sammaleen peittämä puunrunko loikoilee maassa, vain parinkymmenen sentin päässä alalta. Raja on kuitenkin ehdoton: sitäkään ei lasketa mukaan. Samasta syystä koealojen paikat metsässä on arponut kone.
– Tarkat rajat ja koealojen arpominen ovat sitä varten, että subjektiiviset tulkinnat metsästä eivät pääse vaikuttamaan, Matti Väisänen sanoo.
Sitten Rekola käy toisen pääkriteerin kimppuun: hän mittaa valtapuuston iän. Rekola valitsee koealalta sen keski-ikää edustavan puun ja upottaa runkoon poran. Pian päässä olevasta putkesta tulee ulos vuosirenkaiden raidoittamaa lustoa.
Lopuksi hän laskee kannot. 75 napautusta värikkääseen laskuriin tekee yli tuhat kantoa hehtaarilla, Rekola ynnää.
Kannot, ojat ja ajourat kielivät metsätalouskäytöstä. Ne huomioidaan vasta, jos kaksi pääkriteeriä täyttyvät. Vastaavanlainen lisäkriteeri olisivat vanhasta metsästä kertovat uhanalaiset lajit, esimerkiksi sammalet ja jäkälät.
Lajeja Rekola ei kuitenkaan mittaa. Siihen hänellä ei ole koulutusta eikä Metsähallituksen oma maasto-ohje siihen velvoita.
Rekolan työsarkaa on koko kiistan ydin eli Etelä-Suomi. Hänen lisäkseen valtion metsiä etelässä kartoittaa yhteensä kaksi henkilöä. Muut 36 maastoinventoijaa työskentelevät Lapissa.
Määrä on kuvaava, sillä Etelä-Suomi ei ole Metsähallituksen kartalla aivan pieni alue.
Jorri vahvistaa, että valtaosa kohteista tulee löytymään Lapista. Etelän osuudeksi suojelusta on arvioitu vain muutama tuhat hehtaaria.
Syken ja Luken tutkijat ovat aiemmin laskeneet, että jos tiukat lahopuu- ja ikärajat tulevat käyttöön, suojeltavia vanhoja metsiä voisi löytyä koko maasta yhteensä noin 20 000 hehtaaria koko maasta.
Moni asiantuntija on korostanut, että Etelä-Suomessa suojelun tarve on suurempi kuin Lapissa. Esimerkiksi ympäristöministeriön mukaan vasta 100 000 hehtaaria sisältäisi kaikki arvokkaat metsät.
Sadat tutkijat taas vetosivat hiljattain hallitukseen, että se suojelisi tiukasti yhteensä 700 000 hehtaaria metsää: koko metsähallituksen alue-ekologisen verkoston sekä lisäksi uusia kohteita. Verkosto tarkoittaa metsiä, jotka Metsähallitus on itse siirtänyt hakkuiden ulkopuolelle.
Rekola on mitannut vasta yhden kaikkiaan kuudesta metsään merkitystä koealasta, mutta työtä seurannut joukko pitää tulosta selvänä.
Tämä metsä tuskin pääsee tiukkaan suojeluun.
Kannot paljastavat hakkuut. Lahopuuta ei koealalla ole, ja metsä on silmin nähdenkin nuorta. Tulos tosin on varma vasta loppujen koealojen mittaamisen ja erityisesti lopullisen kriteeripäätöksen jälkeen.
Panu Halme on samaa mieltä. Sitten hän esittää kritiikkiä.
Halme ihmettelee, miksi Metsähallitus ylipäänsä käyttää aikaa ja rahaa kohteiden läpikäymiseen, joiden hakkuuhistoria on tarkasti tiedossa.
Rekola kartoitti Ylen vierailun aikana koealan toisessa, puustoltaan vanhemmassa metsässä. Se taas oli jo Metsähallituksen alue-ekologisen verkoston osa.
Metsähallitus tietää toisin sanoen tarkasti jo nyt, missä arvokkaat kohteet sijaitsevat. Esimerkiksi Luontopaneeli on pitänyt koko kartoitustyötä turhana.
– Kohteiden valinnassa on epäonnistuttu, Halme sanoo.
Halme arvostelee, että biologit eivät kelvanneet etsimään vanhoja metsiä. Kun Metsähallitus rekrytoi kartoittajat keväällä, vaatimuksena oli metsäalan koulutus. Esimerkiksi Rekola on valmistunut hiljattain metsätalousinsinööriksi.
– Heidät on ensisijaisesti koulutettu pohtimaan, millä tavalla metsää käsitellään, että siitä saadaan rahaa. Nyt on suojelu tavoitteena, metsien kartoittaminen olisi ollut ennemmin biologin tehtävä, Halme sanoo.
Kartoituksessa jäävät Halmeen mukaan havaitsematta vanhasta metsästä kertovat lajit. Halme itse opettaa kursseillaan tunnistamaan jäkäliä ja huomaamaan palokoroja, metsäpaloista selvinneitä vanhoja puita.
Myös yksittäiset vanhat puut voivat paljastaa vanhan metsän. Nyt kartoittajat mittaavat valtapuuston keski-ikää. Vanhat, niin sanotun edellisen puusukupolven puut jätetään mittaamatta.
Eeva-Liisa Jorri perustelee metsätalouden jälkien mittaamista lajien sijaan sillä, että niistä on hänen mukaansa helpompi saada mitattavaa tietoa. Jorrin mukaan erillinen lajien asiantuntija kutsutaan tarvittaessa paikalle. Hän kuitenkin sanoo, että sellaista ei ole vielä tähän mennessä tarvittu.
Leivonmäen metsä taas on Jorrin mukaan yksi Luonnonmetsä-työryhmän löytämistä. Kaikki vapaaehtoisten kartoittajien esittämät kohteet käydään Jorrin mukaan läpi.
– Kritiikkiä syntyisi yhtälailla, jos jotain jätettäisiin tarkastamatta, Jorri sanoo.
Metsähallitus on tähän mennessä ehtinyt kahlata kartoitusurakassaan jo reilut 15 000 hehtaaria kaikesta lähes 250 000 hehtaarista kartoitettavaksi aiotusta metsästä.
Jane Rekolan haaviin on tarttunut Etelä-Suomessa vasta yksi potentiaalinen, uusi suojelukohde.
Siitä Metsähallitus ei halua kertoa vielä tarkemmin. Tuloksia julkaistaan kootusti vielä loppuvuodesta. Myös lopullinen, poliittinen päätös syntynee vielä tämän vuoden aikana.
Jorri ei halua ottaa kantaa, ovatko hallituksen esittämät kriteerit liian tiukat. Hän sanoo toivovansa, että kriteerit olisivat mahdollisimman selkeät ja yksiselitteiset.
