keskiviikko, 18 joulukuun

Japani tuottaa valtaosan energiastaan uusiutuvilla energianlähteillä vuoteen 2040 mennessä, maan hallitus kertoo.

Japani aikoo tuottaa valtaosan energiastaan uusiutuvilla energianlähteillä vuoteen 2040 mennessä. Maa tähtää hiilineutraaliuteen vuosisadan puoleenväliin mennessä.

Tämä selviää hallituksen asiakirjoista. Tarkoituksena olisi päästä eroon hiilen, öljyn ja maakaasun käytöstä, jotka tuottavat edelleen valtaosan maan energiasta.

Vuonna 2023 Japani tuotti energiastaan 70 prosenttia edellä mainittuja polttamalla. Koska Japanilla ei ole itsellään merkittäviä fossiilisten polttoaineiden esiintymiä, joutuu maa tuomaan kaiken ulkomailta.

Kyseessä on tiukennus entisiin tavoitteisiin. Aikaisemmin maan oli tarkoitus tuottaa 38 prosenttia energiastaan uusiutuvilla vuoteen 2030 mennessä.

Hallitus ei ole vielä hyväksynyt tavoitteita, vaan suunnitelma esitellään lopullisessa muodossaan myöhempänä ajankohtana.

Uudet tavoitteet herättävät kysymyksen siitä, onko maan pakko palauttaa ydinvoimaa energia-arsenaaliinsa. Japani luopui ydinvoimasta Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen, mutta on nyt tasaisesti palauttanut reaktoreita käyttöön.

Nyt julkaistuissa suunnitelmissa ydinvoima vastaisi vuonna 2040 noin 20 prosentista maan energiantuotannosta. tämä tarkoittaisi, että vuoden 2023 ydinvoiman osuus 8,5 prosenttia pitäisi yli kaksinkertaistaa 17 vuoden sisällä.

Lähde: AFP

Jaa.
Exit mobile version