maanantai, 28 lokakuun

Ishiban mukaan vaalituloksessa nähtiin kansalaisten epäilykset ja viha, joka liittyi rahoitusskandaaliin.

Japanissa vastikään virkaan noussut pääministeri Shigeru Ishiba kertoi maanantaina, ettei eroa tehtävästään, vaikka hänen liberaalidemokraattinen puolueensa (LDP) menetti enemmistönsä parlamentissa sunnuntain vaaleissa. Ishiba itse oli määrännyt ennenaikaiset vaalit.

Ishiba sanoi, ettei aio sallia poliittisen valtatyhjiön syntymistä. Japanin mediassa oli etukäteen spekuloitu, että vaalitappio voisi johtaa Ishiban eroon, jolloin hänestä olisi tullut maan sodanjälkeisen historian lyhimmän ajan virassa ollut pääministeri.

Ishiban mukaan vaalituloksessa nähtiin kansalaisten epäilykset ja viha, joka liittyi LDP:tä koetelleeseen rahoitusskandaaliin. Edellisen pääministerin Fumio Kishidan eroon osaltaan johtaneessa vyyhdissä puolueen sisäiset ryhmittymät ottivat vastaan lahjoituksia ohi kirjanpidon.

Asahi Shimbun -lehden mukaan 15 skandaalissa ryvettynyttä parlamentin jäsentä olisi menettämässä paikkansa. Ehdolla oli kaikkiaan 46 skandaaliin kytkeytynyttä poliitikkoa, joista ainoastaan kuusi oli menossa läpi.

Pääministerin mukaan äänestäjät tuomitsivat valtapuolueen ankarasti. LDP kärsi pahimman vaalituloksensa sitten vuoden 2009, jolloin puolue viimeksi jäi ulos hallituksesta.

Opposition mahdollisuudet silti heikot

Vaaleissa LDP:n paikkamäärä 465-paikkaisessa parlamentissa romahti 191:een aiemmasta 259:stä, ennakoi Japanin yleisradioyhtiö NHK. LDP:n hallituskumppani Komeito menetti niin ikään paikkojaan, luisuen 24:ään aiemmasta 32:sta. Suurimman oppositiopuolueen, perustuslaillisen demokraattisen puolueen (CDP) paikkamäärä nousi 148:aan aiemmasta 96:sta.

Vaikka tulos on hallituskoalition kannalta karmaiseva, Japanin hajanaisen opposition mahdollisuuksia muodostaa hallitus pidetään kuitenkin epävarmoina.

– Vallan vaihtumisen todennäköisyys ei ole nolla, mutta oppositiopuolueita on aivan liian monta, jotta mitkään niistä saisivat muodostettua enemmistön, arvioi Tokion yliopiston politiikan tutkimuksen professori Yu Uchiyama.

Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidetään sitä, että LDP muodostaa vähemmistöhallituksen. Ishiba sanoi, ettei laajemman hallituskoalition muodostaminen ole ”tällä erää” suunnitteilla.

LDP:n asema Japanin johdossa joko yksin tai kumppanipuolue Komeiton kanssa on ollut lähes järkähtämätön lähes koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Japanin poliittista järjestelmää on joskus kutsuttu myös ”yhden ja puolikkaan puolueen” järjestelmäksi.

Jaa.
Exit mobile version