Putin on uusi Hitler, mutta mikä ja kuka hänet kukistaa, Ehrnrooth pohtii kolumnissaan.
Jari Ehrnroothsosiologian ja kulttuurihistorian dosentti
Kuin pahaa unta, joka ei ollutkaan unta. Putinin uusfasistisen Venäjän hyökkäys Ukrainassa jatkuu kolmatta vuotta, ja elämä Euroopassa on muuttunut ahdistavaksi.
Kansan parissa yleisiä keskustelunaiheita ovat, milloin ja minne Putin hyökkää seuraavaksi, missä ja millaista rikollista hybridioperaatiota Venäjän agentit lähtevät seuraavaksi vyöryttämään, minkä elintärkeän kaapelin tai putken Kremlin roistot kohta katkaisevat.
Ei, tämä ei todellakaan voi olla uusi normaali eikä meidän pidä tottua tähän.
Elämä Putinin vihollisikseen määrittelemissä vapaissa länsimaissa ei muutu turvaisaksi siitä, että pääsihteeri Jens Stoltenberg ei usko sodan puhkeamiseen Naton ja Venäjän välille lähivuosina.
Mitä on tehtävä?
Kun Venäjä valtasi Krimin vuonna 2014, Ben Zyskowicz kysyi eduskunnassa, onko Putin uusi Hitler tai uusi Stalin.
Kymmenen vuotta on kulunut ja mielestäni me olemme saaneet vastauksen, mutta emme vielä toimi niin kuin pitäisi.
Koen psyykkiseksi torjunnaksi ja vastuunpakoiluksi sen, että lännessä niin moni uskoo turhiin toiveisiin ja lykkää ikävää päätelmää.
Ehkä psykologiset suojamekanismit vain estävät meitä tiedostamasta, että painajainen päättyy vasta sitten, kun Kremlin hirmuvaltias kukistetaan ja pahan valtakunta hajoaa.
Kari Enqvist sanoo nähdäkseni oikein, että Venäjää on kyykytettävä perusteellisesti, ennen kuin se lopettaa muiden kansojen uhkailemisen. Venäjän johdolle ja venäläisille on opetettava kädestä pitäen, että heillä ei ole erityisasemaa maailmanhistoriassa. Heidän on toteltava samoja lakeja ja sääntöjä kuin muidenkin kansojen.
Kansainvälisessä turvallisuudessa vapaiden kansalaisten ja riippumattoman älymystön rooli on korvaamaton. Asiantuntijoista, poliitikoista ja diplomaateista poiketen meidän ei tarvitse puolustaa aatteita, etupiirejä, oppisuuntia tai valtiosopimuksia. Me voimme estoitta sanoa sen mitä pidämme totena.
Väitän, että lännen vapaat kansat haluavat maailman ilman venäläistä imperialismia. Mutta miten?
Näen kolme mahdollisuutta.
Venäjä voisi muuttua sisäisesti ja jalostua kansanvaltaiseksi tasavallaksi, jossa yksilöiden vapauksia ja oikeuksia turvaa liberaali perustuslaki ja vahva oikeusvaltio. Tämä ihanteellinen vaihtoehto on vain toiveikas utopia. Kannatusta sille löytyy Venäjän suppeista oppositiopiireistä, mutta ukrainalaistyyppistä kansannousua ei ole odotettavissa.
Toinen mahdollisuus on Venäjän sotilaallinen, taloudellinen ja poliittinen luhistuminen Ukrainassa koettujen tappioiden seurauksena. Valitettavasti tämäkin on optimismia vailla perusteita.
Venäjän sotavoimat käyvät Ukrainassa hirviömäistä kulutussotaa ortodoksisen kirkon pyhittämän veriuhrin tuella. Hyökkääjä on siirtynyt sotatalouteen ja tuottaa tykistöammuksia lähes kolme kertaa enemmän kuin Yhdysvallat ja Eurooppa. Putinin poliittinen valtapiiri pitää pintansa ja sen tilalle on tulossa korkeintaan pahempaa julmuutta.
Koen psyykkiseksi torjunnaksi ja vastuunpakoiluksi sen, että lännessä niin moni uskoo turhiin toiveisiin ja lykkää ikävää päätelmää.
Tämä ikävä päätelmä on kolmas ja nähdäkseni ainoa todellinen mahdollisuus: Venäjän hajoaminen. 1900-luku hajotti Berliinistä, Wienistä, Pariisista ja Lontoosta johdetut maailmanvallat mutta Moskovasta johdettu selvisi voittajana. Nyt se on hajotettava.
Tämä on kova päätelmä, mutta mikä muu voisi olla kestävä ratkaisu?
Venäjä on maailman ylivoimaisesti laajin valtio, kuin Kiina ja Yhdysvallat yhteensä. Silti Kremlin johtajat ovat kukin vuorollaan hamunneet lisää alueita itselleen. Venäjällä ei ole rajoja, kuten Putin on sanonut oppi-isäänsä filosofi Ivan Iljiniin vedoten.
Iivana Julmasta alkanut ja viisisataa vuotta jatkunut sotaisten yksinvaltiaiden johtama imperiumi on muiden kansojen yläpuolelle itsensä ylentänyt muinaisjäänne, joka ei sovi tähän maailmaan.
Historia on asettanut tehtävän, mutta ei vielä sen tekijää. Jostakin on ilmestyttävä aikamme Winston Churchill, joka päättäväisesti nujertaa venäläisen uusfasismin.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Helsingin, Turun ja Lapin yliopistoissa. Soittaessaan pianoa hän rakastaa kaihoisia venäläisiä sävelmiä. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com
