Väestöennusteista on tullut myyttisten pelkojen temmellyskenttä. Sen ovat haistaneet myös poliitikot, Vuorelma kirjoittaa.
Johanna Vuorelmapolitiikan tutkija
Väestönkehitystä koskeva puhe oli vuosia rutikuivaa virastokieltä. Siitä olivat kiinnostuneita lähinnä virkamiehet ja asiantuntijat.
Se aika on nyt takana. Väestöennusteista on tullut poliittisten intohimojen kohde, joka ohjaa 2020-luvun politiikkaa eri puolilla maailmaa.
Syntyvyyden jyrkkä alamäki herättää synkkiä pelkoja tulevaisuudesta. Uhkakuvat kutistuvasta väestöstä, heikkenevästä veropohjasta ja huoltosuhteesta tarjoavat monenlaista sytykettä poliittiseen kamppailuun.
Tunnettu bulgarialainen tietokirjailija Ivan Krastev on jopa esittänyt, että huoli väestön nopeasta pienenemistä oli yksi syy sille, miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ehkä kyse ei ollutkaan demokratian pelosta vaan demografian eli väestörakenteen pelosta. Krastevin mukaan Putinin ajattelussa suurvalta on sitä vahvempi, mitä suurempi sen väestö on.
Myytti väestönvaihdosta ei enää kuulu vain poliittisen puheen marginaaliin
Keskustelu väestönkehityksestä liittyy läheisesti myös maahanmuuttoon, joka sekin herättää väkeviä poliittisia tunteita. Vielä 2000-luvun alussa puheet eurooppalaisesta ”väestönvaihdosta” olivat politiikan äärilaidalla oleva salaliittoteoria, joka levisi lähinnä radikaaleissa verkkokeskusteluissa.
Enää myytti väestönvaihdosta ei kuulu pelkästään poliittisen puheen marginaaliin. Aiheesta on tullut eurooppalaista valtavirtaa, jota toistellaan Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa.
Ja Suomessa.
Meillä väestönvaihdosta puhuu erityisesti hallituspuolue perussuomalaiset aina ministereitä myöten. Puolueen ajatuspaja on rekisteröinyt itselleen salaliittoteoriaan viittaavan verkkosivuston, jota se kertoo käyttävänsä tarvittaessa nostaakseen esiin ”maahanmuuttajaväestön kasvuun liittyviä lukuja”.
Käsitys siitä, kuka määritellään ”valkoiseksi”, elää ajassa.
Väestöennusteisiin liittyvä poliittinen kiehunta näkyy erityisen hyvin Yhdysvalloissa, missä valkoisiksi luokiteltavien ihmisten osuus koko väestöstä on pienentynyt jo pidemmän aikaa. Ennusteiden mukaan valkoisista tulee vähemmistö 2040-luvulla.
Mutta ”valkoisuus” ei ole yksinkertaista. Käsitys siitä, kuka määritellään valkoiseksi, elää ajassa.
Nykypäivänä voi olla vaikea uskoa, että esimerkiksi irlantilaisia ei alun perin pidetty valkoisina Yhdysvalloissa. Heistä ”tuli” valkoisia vasta siinä vaiheessa, kun he nousivat sosiaalisessa hierarkiassa. Sama koski juutalaisia, jotka muuttuivat valkoisiksi kulttuurisen ja taloudellisen statuksen noustessa.
Myöskään suomalaisia siirtolaisia ei pidetty valkoisina, minkä perusteella Suomesta Yhdysvaltoihin muuttaneilta evättiin kansalaisuus. Lopulta suomalaiset määriteltiin valkoiseksi oikeuden päätöksellä. Sama koski monia muitakin nykyään valkoisina pidettyjä ryhmiä.
Moni ennustaa, että seuraavana ovat vuorossa latinot, joista moni jo identifioituu valkoiseksi. Kun Donald Trump valittiin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2016, häntä pidettiin ennen kaikkea valkoisten miesten edustajana.
Vuoden 2024 vaaleissa Trumpin taakse asettui poikkeuksellisen suuri määrä juuri latinomiehiä. Tämä kertoo siitä, miten sosiaaliset identiteetit ovat liikkeessä.
Väestönkehitykseen liittyvissä uhkakuvissa oletetaan usein, että ihmisen identiteetti on muuttumaton. Suomessakin on tehty dramaattisia laskelmia, joiden johtopäätös on, että alle 100 vuoden päästä täällä on enää alle miljoona ”suomalaistaustaisen jälkeläistä”.
Tällainen laskelma ohjaa ajattelemaan, että tänne muuttavista ihmisistä ei missään vaiheessa tule suomalaisia. Tosiasiassa Suomenkin historia on monikulttuurisuuden historiaa, joka on jäänyt yhtenäiskulttuurin myytin varjoon.
Suomessakin on tehty laskelmia, että alle 100 vuoden päästä täällä on enää alle miljoona ”suomalaistaustaisen jälkeläistä”.
Pahimmillaan politiikan aseeksi valjastettu huoli väestönkehityksestä pönkittää pelkoja ja myyttejä, jotka voivat johtaa jopa terroristiseen väkivaltaan. Siksi on tärkeää, että väestöennusteet eivät jää pelkästään myyttejä tai uhkakuvia lietsovien tahojen temmellyskentäksi.
On todennäköistä, että väestönkehitys nousee yhdeksi ensi vuoden kunta- ja aluevaalien vaaliteemoista.
Jos väestöennusteet nousevat esiin vaalikeskusteluissa, kannattaa pohtia erityisellä kriittisyydellä, millaista politiikkaa niiden avulla halutaan edistää. Kuinka meihin pyritään vaikuttamaan?
Väestönkehitys kun sattuu olemaan myös hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta äärimmäisen keskeinen kysymys. Hyvinvointimme tulevaisuutta ei pidä ratkaista uhkakuvia lietsovien pelkojen ohjaamana.
Johanna Vuorelma
Kirjoittaja on Helsingin yliopistossa työskentelevä politiikan tutkija, joka on kiinnostunut siitä, miten neutraalina pidetyt asiat politisoituvat.
