Ollapa karhu. Saisi uinua vatsa täynnä lokoisassa pesässä ja mönkiä päivänvaloon sitten kun talven selkä on taitettu. Näin tekevät Suomen kenties seuratuimmat talvehtijat Helsingin Korkeasaaren Sofia ja Yulia.
Brittikirjailija Katherine May kirjoittaa kansainvälisessä bestseller-teoksessaan Wintering – The Power of Rest and Retreat in Difficult Times siitä, mitä ihmiset voisivat oppia talvehtivalta luonnolta.
Kuten kasvit käyvät läpi lämpimiä kasvun ja kukoistuksen kesiä ja kylmiä jähmettyneitä talvia, myös ihmisten elämään kuuluvat aktiiviset jaksot ja passiiviset palautumisen syklit.
Talvehtiminen on Mayn mukaan lupa pysähtyä, levätä ja käpertyä. Aikaa kerätä voimia tulevaan.
”Vaikka emme haluaisi kohdata talvea, voimme valita, miten talveen suhtaudumme”, May kirjoittaa.
Katso videosta, miten kaamosaikaa kuvattiin vuonna 1967 ilmestyneessä ohjelmassa:
Mielenterveyden keskusliiton asiantuntija Päivi Tonteri innostuu oitis lempeästä ja sallivasta talvehtimisen ajatuksesta.
– Puhumme paljon siitä, että talven pimeys ahdistaa ihmisiä. Sen vastapainoksi tarvitaan toisenlaista puhetta talvesta ja pimeydestä. Talven voisi nähdä palautumisen aikana, Tonteri sanoo.
Myös ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n psykologi Marjo Tossavainen pitää tärkeänä, että sisäistäisimme luonnon kiertokulun ja ymmärtäisimme sitä kautta myös paremmin omaa vireystilaamme.
– Luonto rauhoittuu syksyllä kohti lepoa, niin kyllähän meille ihmisillekin tekisi hyvää hidastaminen, vaikka monella on juuri nyt käynnissä se vuoden kiireisin aika.
Koska emme voi alkaa karhuiksi ja unohtaa velvollisuuksiamme, Tossavainen kannustaa miettimään, mistä olisi mahdollista karsia ja missä kohdin voi laskea rimaa. Kaikkea ei voi eikä kannata tehdä täysillä.
Tonteri on samaa mieltä. Hän muistuttaa, että menestyksen voi nähdä jatkuvan kasvun sijaan kiitollisuutena.
– Menestys on sisäinen kokemus, jota eivät määrittele ulkoiset asiat. Kun elää omien arvojen mukaan ja huomaa jo elämässä olevan hyvän, on menestynyt.
Lupa tehdä minimi
Sana ”wintering”, eli talvehtiminen, kuvaa Mayn kirjassa myös sallivaa tapaa käsitellä elämän vaikeita ajanjaksoja ja kriisejä. Pitkä ja kylmä talvi itsessään on monelle sellainen.
Erilaisista valon vähenemisestä johtuvista kaamosoireista kärsii arviolta joka neljäs suomalainen. Väestöstä 1–2 prosenttia sairastaa varsinaista kaamosmasennusta.
Vuoden pimein aika näkyy YTHS:n tulevissa yhteydenotoissa. Tossavainen kertoo, että moni opiskelija sanoo suoraan, ettei jaksa. Tossavainen kannustaa niin opiskelijoita kuin muitakin väsyneitä suhtautumaan itseensä myötätuntoisesti.
– On täysin hyväksyttävää tehdä vain minimi. Joskus pelkkä selviytyminen riittää.
Tossavainen kertoo järjestäneensä jo vuosia ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille How to survive polar night -iltoja, jossa on annettu vinkkejä kaamosaikaan. Monelle ulkomaalaiselle lyhenevä päivä on tullut yllätyksenä, mutta vielä yllättävämpää on ollut muutos suomalaisten käytöksessä.
– Ihmisten vetäytyminen omiin oloihinsa talvikuukausiksi ja kaivautuminen koloistaan vapun alla on aiheuttanut heissä ihmetystä.
Vetäytyminen lienee siis suomalaisilla geeneissä päivänvalon vähentyessä. Tossavainen uskoo, että jos sen tekisi sallivasti sen sijaan, että soimaisi itseään saamattomaksi, osaisimme nähdä paremmin talvehtimisen hyödyt.
Antautuminen ei tarkoita luovuttamista
Koska pimeä talvi haastavine olosuhteineen on monelle taistelu, Mielenterveyden keskusliiton asiantuntija Päivi Tonteri kehottaa ihmisiä tekemään pimeiden kuukausien varalle oman selviytymissuunnitelman.
– Talvehtimisen ajatus kääntää katseen sisäänpäin. Kukin voisi pysähtyä miettimään, että millaiset asiat ja teot auttaisivat vaikean ajan yli.
Myöskään lepäämisen merkitystä ei ole Tonterin mukaan syytä vähätellä, sillä aivotkin tarvitsevat tylsyyttä. Pelkistetyn maiseman voi hänen mielestään myös nähdä tyhjänä tilana, joka antaa mahdollisuuden uusille ideoille ja kasvulle.
Mayn mukaan talvehtimisen kantavia teemoja on antautuminen. Se ei kuitenkaan tarkoita luovuttamista, vaan asioiden ottamista vastaan sellaisina kuin ne ovat.
Tonterin mielestä hyväksyminen on pysähtymistä siihen, että aina kaikki ei ole hyvin ja se on ihan sallittua.
– Kursseillamme ihmiset ovat joskus kuvanneet omaa hankalaa tilannettaan niin, että nyt on näin. Siihen kiteytyy hyväksymisen ajatus. Se on aktiivinen teko, josta on mahdollista mennä eteenpäin.
Tossavaisen mukaan ihmismieli toimii usein niin, että vaikean tilanteen läpi pyritään vain puskemaan hammasta purren. Ei niin, että pysähtyisimme miettimään, mistä hankaus johtuu.
– Silloin olemme tunteiden vallassa, emmekä pääse käsiksi oikeisiin syihin. Johtuuko esimerkiksi talvea kohtaan koettu viha siitä, että pelkää vähentyneiden tapahtumien takia jäävänsä yksin?
Oppitunteja kärsivällisyydestä
May muistuttaa kirjassaan, että luonnon sykleihin virittäytyminen tuo mukanaan ymmärryksen siitä, ettei mikään kestä ikuisesti. Sen ymmärtäminen tuo toivoa ja opettaa meille kärsivällisyyttä.
Tonterin mukaan kärsivällisyydestä eli asioiden aktiivisesta odottamisesta ja kestämisestä on tullut harvinainen hyve. Elämmehän ajassa, jossa tarpeet saa nopeasti tyydytettyä muutamalla klikkauksella ja keskittymiskykymme on jatkuvalla koetuksella.
Talvehtiminen on mahdollisuus hidastaa, joten se kannattaisi asiantuntijan mukaan ottaa kiitollisuudella vastaan.
– Hidastaminen ei alkuun ole miellyttävää ja siihen voi liittyä hermostuneisuuden tunnetta, mutta sitäkin voi oppia ja sitten huomaa, että kärsivällisyys palkitsee kyllä.
Ensi viikolla päiväkin alkaa pidentyä.
