Netissä trendaavan teorian mukaan ihmiskehossa on yksi lihas, joka määrää sen, kenestä tulee hyvännäköinen ja kenestä ei, kirjoittaa Konstig.
Joonas Konstigkirjailija
Eräs video jäi kummittelemaan mieleeni, kun tutkin ”internetin varaisiä” eli miehille osoitettua Youtube-tarjontaa. Videolla professori Andrew Huberman puhui suuhengityksen haitoista. Hengittämistavasta murehtiminen kuulosti äkkiseltään siltä, että moderni ihminen keksii taas tylsyydessään kärpäsiä, joista tehdä härkäsiä. Mutta päädyin lukemaan Hubermanin mainitseman, Stanfordin yliopistossa kirjoitetun kirjan Jaws. Löysin vallan kauniin teorian.
Sen ovat löytäneet myös miljoonat nuorisolaiset.
Teorian ovat löytäneet myös miljoonat nuorisolaiset.
Teoria menee suunnilleen näin: Ihmisen kasvot rakentuvat joko ”eteenpäin” tai ”alaspäin”. Eteenpäin kasvaviin kasvoihin tulee korkeat poskipäät ja leveä leuka, kuten vaikka näyttelijöillä Margot Robbie ja Cillian Murphy. Alaspäin valuvista kasvoista taas tulee pitkänomaiset ja soukat. Leuka jää kapeaksi, joten sinne eivät mahdu hampaat, jolloin tarvitaan oikomishoitoa. Sinne ei mahdu myöskään kieli, joten kieli valuu nukkuessa kurkkuun aiheuttaen kuorsausta ja uniapneaa.
Miksi kasvot sitten kasvavat joko eteenpäin tai alaspäin? Teorian mukaan tähän vaikuttaisi kolme asiaa:
Ensinnäkin ruokavalio. Leukaperät eivät kasva, ellei niiltä vaadita työtä: pureskelua. Pureskelu on mekaanista stimulaatiota, kasvojen punttisali. Moderni huippujalostettu pullamössöruoka taas ei vaadi leukoja.
Toiseksi, se suuhengitys. Suuhengittäjän suu roikkuu jo valmiiksi. Pidä suu auki päivin ja öin vuosien ajan, ja painovoima tekee loput: kasvojen rakenne ikään kuin valuu alaspäin.
Ja kolmanneksi: Paljon riippuu kielestä. Kielen tulisi väitetysti levossa ollessaan olla kitalaen katossa kiinni. Näin tämä voimakas lihas tukee kitalakea ja luo siihen jatkuvaa pientä painetta, joka vuosien myötä ohjaa kitalaen saumoja aukeamaan leveämmälle – tekemään tilaa suuhun. Tämä sitten kehittäisi vuorostaan komean kasvoluuston.
Kaksi ensimmäistä ovat vähän sellaisia maalaisjärjellä nyökyteltäviä selityksiä. Kielijuttu vaatii jo enemmän uskoa. Sen varsinainen profeetta on brittiläinen hammaslääkäri Mike Mew. Mew’sta on tullut internetissä niin suosittu, että hän on saanut kunnian muuttua verbiksi. Englanniksi puhutaan ”mewingista”. (Olisiko se sitten suomeksi vaikka mewaus – ”mjyyingi” ei oikein sovi suuhun.)
Youtube ja TikTok tulvivat nykyään mewausvideoita. Niillä opetetaan, kuinka kieli saadaan painettua takaosaansa myöten kitalakea vasten. Niillä esitellään ennen ja jälkeen -kuvin, kuinka leuat ovat sitten kasvaneet, kun mewaus kuusitoistavuotiaana löydettiin. Mewaajat kiittävät vuolaasti tohtori Mew’ta siitä, että heistä tuli paremman näköisiä.
Vaan mahtaako mewaus sitten oikeasti toimia?
Mistäs minä sen tietäisin.
Hammaslääkärit ovat nuivia mewausteoriaa kohtaan, kuten saattoi arvata. Ihmiset yleensäkin inhoavat toisinajattelijoita, koska toisinajattelija on joko väärässä, jolloin hän on haitaksi, tai hän on oikeassa, jolloin me olemme väärässä, mikä on vielä pahempaa.
Mutta olennaista nähdäkseni on, että mewaajat ovat yleensä nuoria. Nuorilla on tietysti eniten kasvupotentiaalia, mutta ennen kaikkea nuoriso tykkää keksiä omia juttujaan, joilla se voi erottautua vanhemmasta sukupolvesta. Oli kyseessä sitten rockmusiikki, hakaneulat korvissa, lökäpöksyjen roikottaminen tai kielen painaminen kitalakea vasten, nuoriso rakentaa identiteettiään juuri kalkkiksia vastaan. Niinpä kun Korkeat Tahot, Viralliset Asiantuntijat ja muut cringet boomerit tuomitsevat mewauksen, sehän tekee siitä nuorisolaisille entistä houkuttelevampaa.
Oli kyseessä sitten hakaneulat korvissa, lökäpöksyjen roikottaminen tai kielen painaminen kitalakea vasten, nuoriso rakentaa identiteettiään juuri kalkkiksia vastaan.
Saamme lähivuosikymmeninä varmaankin tietää, oliko Mew’lla vain kaunis teoria, joka trendasi silloin joskus 2020-luvulla, vai oliko hän jonkinlainen aikansa Ignaz Semmelweis – mies, joka 1800-luvulla ajettiin hullujenhuoneeseen, koska hän keksi bakteerit.
Sitä odotellessa… Tälle boomerille ajatus, että nuoret kaikessa hiljaisuudessa painavat kieltään kitalakea vasten, ei ole ollenkaan niin ärsyttävää kuin se, mitä ne nykyään kutsuvat musiikiksi.
Joonas Konstig
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija, joka tunnistaa kyllä itsessään taipumuksen tykätä kauniista teorioista.
Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia mewauksesta? Kerro kommenteissa.
