torstai, 9 tammikuun

Ravintoloissa työskentelee yhteensä 30 työntekijää.

Julkkiskokki Akseli Herlevin mukaan päätös Naughty brgr Oy:n hakemisesta konkurssiin kypsyi joulun jälkeen. Kuva: Hilma Toivonen / Yle

Muun muassa hampurilaisistaan tunnettu julkkiskokki Akseli Herlevi on päätynyt hakemaan kahta Helsingissä ja yhtä Pirkkalassa toimivaa ravintolaa pyörittävää yhtiötä Naughty Brgr Oy:tä konkurssiin.

– Ei nähty muuta realistista vaihtoehtoa. Tilanne ei olisi meidän näkemyksen mukaan muuttunut paremmaksi, vaan ainoastaan olisi tullut lisää velkaa, Herlevi sanoo Ylelle.

Hänen mukaansa päätös konkurssihakemuksen jättämisestä kypsyi joulun jälkeen.

– Alkuvuosi on yleensä aika hiljasta rafla-alalla, niin se olisi voinut mennä vielä vaikeammaksi. Viimeinen niitti oli välipäivänä, kun pyrittiin hallituksen kanssa vielä pohtimaan ja löytämään erilaisia ratkaisuja.

Herlevi korostaa, että kyse on vain Naughty brgr yhtiön kolmesta omasta ravintolasta. Sen sijaan emoyhtiö Street food group jatkaa toimintaansa.

– Varmistuksena vielä, että meillä on franchise-toimintaa, eli Oulussa, Seinäjoella, Jyväskylässä, Tampereen keskustassa ja Helsinki-Vantaan lentokentällä. Ne jatkaa toimintaa normaalisti, ja tämä ei vaikuta niihin, koska emoyhtiö omistaa nämä brändit, hän sanoo.

Konkurssihakemuksesta kertoi aiemmin Kauppalehti.

Jaa.
Exit mobile version