1990-luvun lapsille pilapuheluiden soittaminen oli yleistä hupia. Lähes kaikki ainakin kokeilivat rimpauttaa tuttuun tai tuntemattomaan numeroon ja pilailla vastaanottajan kustannuksella. Juontaja-mediapersoona Niko Saarinen, 37, muistaa soittaneensa ensimmäisen pilapuhelunsa seitsemän- tai kahdeksanvuotiaana.
– Siihen aikaan ei ollut hirveästi aktiviteetteja: joko mentiin kirjastoon tai käytiin kerran viikossa vuokraamassa elokuva. Pilapuhelut olivat yksi leikki, jota leikimme, Saarinen sanoo.
Leikki oli niin hyvä, että Saarinen jatkoi sitä läpi ala-asteen, ”niin kauan kuin oli puhelinkioskeja”. Siinä missä pilapuhelut olivat useimmille satunnaisia tempauksia, Saarinen soitti niitä viikoittain. Kotitalon pihassa Uudessakaupungissa oli puhelinkoppi, josta hän kavereineen kepposteli.
– Enhän minä yksin uskaltanut soittaa. Tarvitsin aina viereen jonkun, joka kikatti kanssani ja tsemppasi.
Useimmiten koltiaiset valitsivat jonkin maksuttoman puhelinnumeron. Yksi tällainen oli 2000-luvun taitteessa toiminut pesuainemerkki Omon puhelinpalvelu. Omo-infosta sai kysyä pyykinpesuun liittyviä neuvoja.
– Soitimme sinne, että paidanhelmassa on paskatarha ja aloimme nauraa. Ne löivät luurin kiinni. Sehän nauratti monta päivää.
En minä yksin uskaltanut soittaa. Tarvitsin aina viereen jonkun, joka kikatti kanssani ja tsemppasi.
Niko Saarinen
Saarisen kaveriporukka soitti usein myös seksilinjoille ja huohotteli kuulokkeeseen. Linjat olivat tuolloin yleisiä, ja osassa puhelu alkoi maksaa vasta tietyn ajan kuluttua. Nämäkin pilat loppuivat usein lyhyeen.
– Silloinen ammattikunta oli hyvin tietoinen, että lapset soittelivat linjoille.
Joskus kaverukset saivat ostettua kymmenen markan puhelinkortin soittamista varten. He keksivät muun muassa soitella paikkakunnan asukkaille ja esittää kauppaavansa pornolehtiä. Pila onnistui, jos joku meni lankaan ja oli vieläpä tilaamassa lehteä.
Lapset myös bongasivat puhelinluettelosta pilojen kohteiksi mielestään vitsikkäitä nimiä, kuten Anu Saukko.
Pilailu vahvistaa yhteisöllisyyttä
Enää Saarinen ei lähtisi vitsailemaan toisten nimistä, mutta sinänsä pilapuhelut ovat hänestä harmitonta hupia. Lapsena osa harrastuksen hohtoa oli pieni vaaran tuntu.
– Sehän oli maailman jännittävintä. Ei se ollut vain tylsyyttään soittelua, Saarinen miettii.
Saariselle oli olennaista soittaa nimenomaan puhelinkioskeista, joihin saattoi änkeä kaverien kanssa puhelinluetteloa pläräämään. Ei sillä, että hän olisi kotipuhelimesta uskaltanutkaan soittaa. Hänen äitinsä syynäsi tarkkaan joka puhelinlaskusta, mihin numeroihin oli soitettu.
Lankapuhelimet ja puhelinluetteloiden jännittävät nimilistat tekivät 1990-luvusta otollisen pilapuhelujen aikakauden, arvelee Nuoristotutkimusseuran erikoistutkija Antti Kivijärvi.
Kivijärvi tutkii nuorten vapaa-ajan viettoa. Lisäksi koululaisilla oli tuolloin iltapäivisin aikaa, jolloin he eivät olleet valvovan silmän alla. Niin isät kuin äiditkin kävivät töissä, eikä etätyöskentelyä käytännössä tunnettu.
– Pilapuhelut ovat olleet yksi tapa tehdä ryhmän kanssa hauskoja asioita ja vahvistaa yhteisöllisyyttä, Kivijärvi sanoo.
Ryhmähenkeä vahvistavaa pilailua on aina tapahtunut ja tapahtuu teknologiasta riippumatta.
Antti Kivijärvi
Ainakin matkapuhelimet ja mahdollisuus nähdä ennen vastaamista, kuka soittaa, ovat varmaankin vaikuttaneet siihen, miksi pilapuhelut eivät enää ole yleistä ajanvietettä.
Sama tarve, joka niitä sai soittamaan, on kuitenkin edelleen olemassa, sanoo Kivijärvi.
– Ryhmähenkeä vahvistavaa pilailua on aina tapahtunut ja tapahtuu teknologiasta riippumatta. Suurin osa tällaisesta kulttuurista tapahtuu nuorten kasvokkaisessa kanssakäymisessä.
Pilailua aamuradiossa
Vaikka pilapuhelujen kultakausi on takana, voi niihin edelleen törmätä esimerkiksi Tiktokissa ja Youtubessa. Saarinen puolestaan tekee pilapuheluita nykyisin työssään radiokanava NRJ:n aamujuontajana.
Saarisen ja juontajapari Julianna Jokelan Pakkosoitto-ohjelmaosiota voi seurata nykyisin myös videomuodossa Tiktokissa. Aiemminkin kanavan aamuohjelmassa ollut osio päätettiin elvyttää Saarisen aloitteesta, kun hän ja Jokela aloittivat aamuohjelmansa kaksi vuotta sitten.
– Meiltä tilattiin vanhan ajan radiota, joka puhuttaa ihmisiä. Tämä on oiva ohjelmaosio siihen, Saarinen sanoo.
Vaikka radiolähetyksessä puhelut ovat etukäteen käsikirjoitettuja, koskaan ei voi tietää varmaksi, mitä tulee tapahtumaan. Se kiehtoo Saarista.
Myös Saariselle itselleen on soitettu paljon pilapuheluita. Vaikka hän on joskus tehnyt itsestään narrin, pilat ovat hänestä aina olleet hauskoja.
Saarinen on aikuisiälläkin silloin tällöin koettanut jujuttaa ystäviään ääntä muuntavien sovellusten avulla. Hänestä on hauskaa, kun vastaanottaja lopulta tajuaa, kuka puhelun takana on.
– Ehkä olen tässä asiassa jotenkin jälkeenjäänyt, mutta rakastan pilapuheluita. Jos olisi puhelinkioskeja, voisin vieläkin soittaa pilapuheluita viikoittain.
Ehdota meille aihetta
Tämä on ensimmäinen osa juttusarjassa, jossa muistelemme 2000-luvun vaihteen ilmiöitä. Mistä aiheesta meidän pitäisi tehdä juttu? Auta meitä ja kerro ehdotuksesi.
