torstai, 24 lokakuun

Muslimit kokevat eniten rasismia Saksassa, Itävallassa ja Suomessa, kertoo tuore EU:n tutkimus. Sen mukaan noin joka toinen muslimi kohtaa jokapäiväisessä arjessaan syrjintää.

Euroopassa lähes joka toinen muslimi kohtaa arjessaan rasismia ja syrjintää, sanoo Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA).

Viraston mukaan vastaava osuus vuonna 2016 oli 39 prosenttia.

– Todistamme huolestuttavaa rasismin ja muslimien syrjinnän nousua Euroopassa, FRA:n johtaja Sirpa Rautio sanoo uutistoimisto AFP:lle.

Raution mukaan Lähi-idän konfliktit pahentavat muslimien vastaista retoriikkaa ja epäinhimillistämistä. FRA selvitti muslimien kokemaa syrjintää 13:ssa eri EU-maassa vuosina 2021–2022, ja tutkimukseen osallistui kaikkiaan 9 600 henkilöä. EU-maita on kaikkiaan 27.

Tutkituissa maissa eniten syrjintää koettiin tutkimuksen mukaan Itävallassa, Saksassa ja Suomessa.

Viha muslimeja kohtaan oli kasvanut viraston mukaan jo ennen Hamasin hyökkäystä Israeliin, ja hyökkäys lisäsi vihaa tuntuvasti.

Useat EU-maat ovat raportoineet juutalais- ja muslimivastaisia tekoja Hamasin hyökkäyksen ja sitä seuranneiden Israelin kostoiskujen jälkeen.

Uskonnon lisäksi myös ihonväri, tietty etnisyys tai maahanmuuttajatausta aiheuttavat syrjintää.

Erityisen heikossa asemassa ovat EU:ssa syntyneet nuoret muslimit sekä naiset, jotka ovat pukeutuneet uskonnollisiin vaatteisiin.

FRA:n mukaan muslimeja syrjitään myös työmarkkinoilla sekä asumiseen, koulutukseen ja terveydenhuoltoon liittyvissä tilanteissa.

Jaa.
Exit mobile version