maanantai, 28 lokakuun

Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella tummiin pukeutunut mies ampui kohti Kortepohjassa sijaitsevan toimintakeskuksen ulko-ovea.

Heli Kaski,

Riikka Niutanen

Jyväskylän Kortepohjassa tapahtui varhain tänä aamuna ampumistilanne.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että se sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, että tummiin pukeutunut mies on ampunut kohti toimintakeskuksen ulko-ovea.

Tapahtuneesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Poliisi otti epäillyn kiinni välittömästi tapahtumapaikalta rakennuksen ulkopuolelta.

Epäillyn hallusta löydettiin ampuma-ase ja se on poliisin hallussa. Poliisi ei käyttänyt tilanteessa voimakeinoja.

Keski-Suomen hyvinvointialueen erityisryhmien palveluita johtava Päivi Junnilainen kertoo, että välikohtaus tapahtui aamulla kello kahdeksan tienoilla.

– Työntekijät havaitsivat, että ulkopuolella liikkuu mies ja soittivat hätäkeskukseen, hän kertoo.

Sisällä olleet henkilöt eivät olleet kuulleet laukauksia tai havainneet ampumista. Sivullisia ei ollut oven läheisyydessä tapahtuma-aikaan, eikä siten välittömässä vaarassa.

– Siinä tilassa järjestetään kehitysvammaisten päivätoimintaa, mutta onneksi asiakkaat eivät olleet vielä tulleet paikalle, kertoo Junnilainen.

Kortepohjan toimintakeskuksessa on kehitysvammaisille sekä päivätoimintaa että asuntoja.

Poliisi tutkii asiaa tässä vaiheessa ampuma-aserikoksena, vaaran aiheuttamisena sekä vahingontekona.

Esitutkinnan tässä vaiheessa epäillään, että miehen toiminnan motiivina on ollut sisätiloihin lämpimään pääseminen.

Lisätty tekstiin palvelujohtaja Junnilaisen kommentit sekä kuvat toimintakeskuksesta 28.10.2024 klo 15.58

Jaa.
Exit mobile version