maanantai, 6 tammikuun

Lisäksi työikäisten miesten kuolleisuus ihosyöpään on hieman laskenut.

Melanoomatapaukset kasvoivat voimakkaasti Suomessa ja Pohjoismaissa 2000-luvun alussa.

– 2000-luvun alku oli kovaa kasvua. Suomessa melanoomailmaantuvuuden huippu oli vuonna 2016. Kovan nousun jälkeen ilmaantuvuus on taittunut, kertoo tutkimuspäällikkö Karri Seppä Suomen Syöpärekisteristä.

Ilmaantuvuuden taittumisen lisäksi tilastot osoittavat, että viime vuosina työikäisten naisten ihomelanoomat ovat Suomessa kääntyneet jopa laskusuuntaan.

Sepän mukaan tilastojen perusteella on kuitenkin vaikea ennustaa tapausmääriä tulevaisuudessa. Esimerkiksi korona on voinut vaikuttaa siihen, että ihmiset ovat hakeutuneet ihomuutosten kanssa tutkimuksiin harvemmin kuin normaalisti.

Ihomelanooman ilmaantuvuus laskenut 30–59-vuotiailla naisilla

Syöpärekisterin arvioiden mukaan vuosittaiset tapausmäärät lisääntyvät tulevaisuudessa erityisesti yli 75-vuotiaiden joukossa. Koko väestössä kaikki ikäluokat mukaan lukien ihomelanoomat ovat lisääntyneet 2000-luvun alusta tähän päivään.

– Reilusta 650 tapauksesta vuodessa on tultu nykyiseen 1 800 tapaukseen, summaa Seppä.

Ihomelanooman osuus työikäisten alle 60-vuotiaiden syövistä on kahdeksan prosenttia.

Naisilla se on toiseksi yleisin syöpä rintasyövän jälkeen, miehillä kolmanneksi yleisin syöpä eturauhas- ja suolistosyövän jälkeen.

Kuolleisuus on laskenut työikäisillä miehillä naisia enemmän

Vaikka syöpätapausten määrä kasvaa väestön ikääntymisen myötä vuosi vuodelta, on samaan aikaan syöpäkuolleisuus vähentynyt.

Kaikki syövät mukaan lukien syöpäkuolleisuus vähenee noin kaksi prosenttia vuodessa. Ihomelanoomakuolleisuus laskee noin kolme prosenttia vuodessa, Seppä sanoo.

– Se on merkittävä vuosittainen vähentymä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikajänteellä kuolleisuuden laskua on tapahtunut erityisesti miehillä. Työikäisillä 30-59-vuotiailla miehillä kuolleisuus on laskenut keskimäärin 3 prosenttia vuodessa.

Esimerkiksi 2000-luvun alussa vuosittain noin 30 miestä kuoli ihomelanoomaan. Nykyään määrä on alle 20.

30–59-vuotiailla naisilla ihomelanoomakuolemia on vuosittain alle 20.

– Naisilla kuolleisuus on pysynyt samalla tasolla koko 2000-luvun ajan.

Pohjoismaisia ja alueellisia eroja

Suomessa todetaan vuosittain huomattavasti vähemmän ihomelanoomaa kuin muissa Pohjoismaissa.

Esimerkiksi Ruotsissa melanoomatapausten määrä ja kuolleisuus on kääntynyt laskuun alle 50-vuotiailla. Norjassa ilmaantuvuus on Pohjoismaista kaikkein korkein ja kasvaa edelleen.

– Siihen vaikuttavat aurinkokäyttäytyminen, elintavat ja miten paljon ihonmuutoksia tutkitaan, taustoittaa Seppä.

Eroja on myös Suomessa eri alueilla. Pohjois- ja Itä-Suomessa todetaan huomattavan vähän ihomelanoomaa Etelä-Suomeen ja Pirkanmaahan verrattuna.

– Kuolleisuus ihomelanoomaan on hyvin samanlaista eri puolilla Suomea.

Lapsilla ja nuorilla ihomelanooma on hyvin harvinainen. Alle 20-vuotiaiden syövistä kaksi prosenttia on ihomelanoomia ja vuosittain todetaan noin viisi syöpätapausta. Yli 20-vuotiaiden syövistä viisi prosenttia on ihomelanoomia.

  • Katso Yle Areenasta Akuutti: Melanooma – salakavala vieras ihollani
Jaa.
Exit mobile version