Repoveden kansallispuiston riippusilta on ollut suljettuna kaksi vuotta, koska sen tuulivaijereita piti vahvistaa.
Repoveden kansallispuiston riippusillan korjaustyöt ovat valmistuneet Kouvolassa. Riippusilta otettiin käyttöön tänään perjantaina, kertoo Metsähallitus.
– Nyt sillan voi ylittää turvallisesti. Sillan pitäisi kestää sata vuotta, vaikka pieniä korjauksia ja huoltotoimenpiteitä voi olla, sanoo rakentamisen erityisasiantuntija Tero Mustonen Metsähallituksesta.
Riippusillan korjaaminen alkoi viime syksynä. Siltaan on muun muassa lisätty tuulivaijerit, sillan lautarakenteiset kaiteet on vaihdettu panssariverkkoon ja pultit on vaihdettu lujempiin.
– Voi sanoa, että puolet sillasta on kokonaan uutta, Tero Mustonen sanoo.
Käyttökieltoon kaksi vuotta sitten
Riippusilta joutui käyttökieltoon tammikuussa 2024, kun Metsähallitus huolestui sillan turvallisuudesta.
Metsähallitus oli saanut tiedon Lapinsalmen ylittävän riippusillan mahdollisista turvallisuusongelmista aktiiviselta kansalaiselta, joka oli tehnyt omia laskelmiaan sillan kestävyydestä. Tämän jälkeen silta suljettiin.
Sillan yleissuunnitelman laatinut Sweco myönsi myöhemmin, että arvio tuulen vaikutuksesta oli liian alhainen.
Metsähallituksen Tero Mustosen mukaan remontti on hillinnyt sillan heilumista.
– Pientä liikettä siinä on, muutamia senttejä puolelta toiselle. Silloin aiemmin mitattiin jopa 20–30 sentin heiluntaa.
Silta oli käytössä muutaman vuoden
Repoveden vanhan riippusillan kannatinvaijeri petti heinäkuussa 2018. Sen jälkeen Metsähallitus rakensi tilalle uuden riippusillan, joka avattiin retkeilijöille marraskuussa 2019.
Silta ehti olla käytössä vain reilut neljä vuotta, ennen kuin se suljettiin.
Uusi riippusilta maksoi alun perin 300 000 euroa, mutta korjaustöiden jälkeen hintalappu on melkein tuplaantunut. Tero Mustosen mukaan korjaustyöt ovat maksaneet tähän mennessä noin 240 000 euroa. Kokonaissumma tarkentuu vasta myöhemmin.
Metsähallitus ja Sweco ovat neuvotelleet korvauksista.
Lapinsalmen riippusilta on pääsisäänkäynti Repoveden kansallispuistoon. Puiston kävijämäärät ovat tipahtaneet kymmenillä tuhansilla kahden vuoden aikana, jolloin silta on ollut suljettu.

