Avustuksia myönnettiin erityisesti taloudellisten tarpeiden perusteella. Moni pettyi, kun ei saanutkaan raha-avustusta.
Koulutuskuntayhtymä Riveria ei aio korvata opiskelijoille aiheutunutta mielipahaa.
Ammatillaista opetusta Pohjois-Karjalassa järjestävän Riverian tiedotuksessa kävi viime viikolla virhe, kun kaikille raha-avustusta hakeneille opiskelijoille lähetettiin viesti hakemuksen hyväksymisestä. Todellisuudessa 273 hakijasta vain 72 sai myönteisen päätöksen.
Riveriassa puusepäksi opiskeleva Aleksei Sergeev oli yksi väärän viestin saaneista. Hän oli aluksi pettynyt tilanteeseen. Opiskelijat ehtivät olla väärässä luulossa päivän ajan.
Avustusrahoilla hän olisi hankkinut materiaaleja kouluprojektiin. Sergeevin mielestä Riverian ei kuitenkaan tarvitse korvata tilannetta opiskelijoille.
– Ymmärrän, että virheitä tapahtuu. Minäkin teen joskus jotain väärin. Rahalle olisi silti ollut käyttöä.
Opiskelijatoimikunnan hallituksen puheenjohtaja Viktor Solianoi kertoo kuulleensa opiskelijoilta palautetta tapahtuneesta. Avustuksen saaneet ovat olleet luonnollisesti iloisia, mutta osalle pettymys on ollut suuri.
Avustuksia myönnettiin erityisesti taloudellisten tarpeiden perusteella esimerkiksi oppimisvälineiden hankintaan, opiskelun ja perhe-elämän yhdistämiseen ja kansainvälisten opiskelijoiden erityistarpeisiin.
Solianoi on kuitenkin huolissaan siitä, ettei kaikilla nuorilla riitä rahat elämän perustarpeisiin, kuten asumiseen.
– On erittäin kiva, että oppilaitos jakoi palkintoja. Avun jakaminen ei ole kuitenkaan pelkästään oppilaitoksen vastuulla, vaan ylempien tahojen.
Inhimillinen näppäilyvirhe
Riverian rehtori Esa Karvinen on pahoillaan opiskelijoille aiheutuneesta mielipahasta.
Riverialla ei ole aikomusta korvata opiskelijoille tilanteesta aiheutunutta mielipahaa. Karvinen korostaa, että kyseessä oli inhimillinen näppäilyvirhe, joka saatiin korjattua pikaisesti.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Riveria jakoi avustuksia opiskelijoille juhlavuoden kunniaksi perustetusta miljoonan euron rahastosta. Ensi vuonna jaettavaa rahasummaa on tarkoitus korottaa tämän vuoden 15 000 eurosta 30 000 euroon.
– Hyväähän on yritetty tehdä opiskelijoille. Olimme iloisia, kun saimme perustettua rahaston opiskelijoiden tukemiseksi, Karvinen sanoo.
Karvinen harmittelee, että näppäilyvirhe teki ikävän käänteen iloiseen asiaan.
– Sijoitimme Riverian omista rahoista miljoona euroa rahastoon avustusten jakamista varten opiskelijoille. Ensi vuonna katsomme tarkasti, että iloisen viestin saavat vain myönteisen päätöksen saaneet.