Uusi taimi odottaa jo istuttamistaan. Sitä ennen pitää kuitenkin päästä eroon sieni-itiöistä, jotka kiusaavat nyt kasvitieteellisen puutarhan lumpeita.
Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan jättilumme on kuollut sienitaudin takia. Asiasta kertoo Ylelle ylipuutarhuri Pertti Pehkonen.
– Meidän oloissamme jättilumme on yksivuotinen kasvi, eikä nuori taimi kestänyt tautia, Pehkonen sanoo.
Puutarhan altaassa on vain yksi jättilumme, jossa on monta valtavan isoa lehteä. Altaassa on myös muita, pienempiä monivuotisia lumpeita. Ne kestivät tautia paremmin.
– Kaikki sienitaudin saaneet lehdet täytyy napsia pois, jotta pääsemme eroon sieni-itiöistä.
Nyt puutarhalla odotetaan, että tauti häviäisi. Varastossa on kolme varataimea, joista yksi pääsee altaaseen, kun itiöistä päästään eroon. Pehkonen arvelee, että uusi lumme uskalletaan istuttaa ehkä viikon päästä.
Taimi on Pehkosen mukaan hyvässä kasvussa ja valoa riittää tällä hetkellä. Hän miettii, että se voisi kasvaa kuukaudessa isoksi. Kokemusta ei tosin ole, joten kyse on arvauksesta.
Pehkosen tietojen mukaan jättilumme ei ole kuollut kesken kasvukauden kertaakaan vuoden 1908 jälkeen, jolloin se ensimmäisen kerran kasvoi Kaisaniemessä. Tiedot yli 50 vuoden takaa tosin eivät ole kovin tarkkoja.
Sienitauti ei Pehkosen mukaan ole harvinainen ja aiheuttaa lehtilaikkutautia monille kasveille.
– Ongelmat alkoivat jo viime kesänä. Näyttää, että nyt ovat samat pöpöt liikkeellä. Ei pysty tietämään, mistä se on tullut. Ehkä se on tullut tuuletusluukuista, Pehkonen sanoo.
Asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.