Ruotsia Euroviisuissa edustava suomalaisyhtye esiintyy kauppakeskus Forumissa Helsingin keskustassa.
Hittikappale Bara bada bastu kuullaan varmasti keskiviikkona, kun ruotsia Euroviisuissa edustava suomalaisyhtye KAJ esiintyy Helsingissä.
Yhtyeen ”minikeikka”, kuten sitä mainostetaan, kuullaan kauppakeskus Forumissa keskiviikkona kello 17–18.00. Keikalle on ilmainen pääsy.
Esiintymisen jälkeen faneilla on mahdollisuus tavata yhtyeen jäsenet meet & greet -tilaisuudessa, jossa voi ottaa yhteiskuvan heidän kanssaan.
Keikka ja tapaaminen kestävät yhteensä tunnin, minkä aikana trio tapaa niin monta fania kuin mahdollista.
On mahdollista, että jono fanitapaamiseen täyttyy jo ennen tapahtuman alkamista, joten kauppakeskus kehottaa yhteiskuvaan haluavia saapumaan ajoissa paikalle.
Suomalaistrio KAJ on tehnyt nopean nousun kesän halutuimpien esiintyjien kärkijoukkoon sekä Suomessa että Ruotsissa. KAJ on jo kiinnitetty useille isoille kesäfestivaaleille.
Vielä maaliskuun puolivälissä vöyriläisyhtye esiintyi Pohjanmaalla Närpiön uimahallissa, jossa yhtyeen itsensä lippuriskillä järjestämässä konsertissa kuuntelijoita oli 500.