maanantai, 28 lokakuun

Koulussa on havaittu, että vapettamista tapahtuu nimenomaan vessoissa.

Kajaanilainen Lehtikankaan koulu alkaa tästä päivästä eteenpäin kirjata oppilaiden oppituntien aikaiset vessakäynnit Wilmaan.

Käytännöllä pyritään hillitsemään vapettamista eli sähkötupakointia. Vanhempia tiedotettiin Wilma-viestillä asiasta maanantai-aamuna.

– Jos oppilaalla on tapana lähteä viideksitoista minuutiksi kesken tunnin vessaan useaan kertaan päivässä, niin kysymyksessä saattaa olla joku muu kuin asiallinen vessakäyntitarve, kertoo koulun vastaava rehtori Liisa Halonen.

Koulussa on havaittu, että vapettaminen tapahtuu nimenomaan vessoissa. Oppilaiden on esimerkiksi huomattu menevän vessaan porukalla, ja vessoissa haisevat sähkötupakan höyryt.

Halonen kertoo, että tunnilta poistumisen merkkaamiseen on otettu mallia Oulun seudulta.

Esimerkiksi Kempeleessä Laivakankaan koulussa, Ylikylän koulussa ja lukiossa on pilotoitu tänä syksynä mallia, jossa oppilaiden omasta pyynnöstä tapahtuneet tunnilta poistumiset kirjataan Wilmaan.

Kokeilussa seurataan, vähenevätkö tunnilta poistumiset, kun ne merkitään Wilmaan.

Laivakankaan koulun rehtorin Timo Kalermon mukaan kokeilu ei varsinaisesti liity vapettamiseen.

– Siinä on enemmänkin se ajatus, että vanhemmat tietävät, jos ollaan paljon tunnilta pois. Toisaalta myös oppilaat ymmärtävät, ettei tunnilta turhan päin kannata poistua.

”Tässähän ei kielletä vessassa käyntiä”

Kajaanin Lehtikankaan koulun rehtori Halonen uskoo, että myös vanhemmat haluavat tietää, mikäli nuoren käytös viittaa siihen, että tunnin aikana käydään vapettamassa.

Terveys on asia erikseen. Halosen mukaan yksi yhteydenotto on jo tullut, jossa oltiin huolissaan siitä, jos vessassa joutuu käymään suolistovaivojen takia enemmän.

– Tässähän ei kielletä vessassa käyntiä, vaan nimenomaan tiedotetaan, että on poistunut tunnilta vessaan. Varmaan siinä kohtaa huoltajillakin huoli herää, jos vessakäyntejä on paljon.

Ilmoituksissa ei myöskään oteta kantaa siihen, että mitä vessassa tehdään, vaan ainoastaan kerrotaan, että oppilas on ollut poissa opetuksesta.

Halosen tiedossa ei ole, että vessakäyntien kirjaamiseen olisi mitään estettä.

Jaa.
Exit mobile version