Jihyun Park on todellinen harvinaisuus. Hän on paennut Pohjois-Koreasta kahdesti ja selvinnyt hengissä kaikista matkan varrella koetuista koettelemuksista.
Park on luvannut kertoa tarinansa Ylelle, jotta ihmiset eivät ottaisi ihmisoikeuksia ja vapauksia itsestäänselvyyksinä yhteiskunnissa. Länsimaiden johtajille hän puolestaan haluaa lähettää viestin, jonka mukaan turvallisuus olisi laitettava nyt kaiken muun edelle. Sen merkitys korostuu tilanteessa, jossa autoritaariset johtajat uhkaavat naapurimaiden demokraattisia arvoja ympäri maailmaa.
– Olen päässyt lähtemään Pohjois-Koreasta ja Kiinasta, joten ymmärrän hyvin ihmisoikeuksien ja vapauden merkityksen, Jihyun Park sanoo.
Parkin tarina olisi voinut päättyä ikävästi moneen otteeseen. Park pakeni ensimmäistä kertaa veljensä ja siskonsa kanssa rajan yli Kiinaan vuonna 1998, mikä oli koitua hänen kohtalokseen.
Perillä hänen siskonsa ja Kiinaan jo aiemmin loikannut äitinsä joutuivat myymään Parkin vaimoksi kiinalaismiehelle. Parkin äitiä ja siskoa painostettiin kauppaan, jotta heitä ei ilmiannettaisi viranomaisille.
Kiinalla oli ja on palautussopimus Pohjois-Korean kanssa, mikä asettaa loikkarit hyväksikäytön vaaraan naapurimaassa. Välittäjä veikin suurimman osan ihmiskaupan rahoista ja vain pieni osa päätyi Parkin perheen taskuihin.
Maanviljelijänä toiminut aviomies osoittautui juopoksi, joka hakkasi vaimoaan useaan otteeseen. Jotakin miehen toiminnasta kertoi se, että kun Park joutui pidätetyksi viiden muun pohjoiskorealaisen kanssa, tämä ei suostunut maksamaan poliisille lahjuksia vaimonsa vapauttamisesta.
Sen sijaan mies oli valmis myymään heidän yhteisen lapsensa tilanteen ratkaisemiseksi. Park pakeni lapsensa kanssa Kiinan sisällä Harbinin kaupunkiin, missä hän alkoi työskennellä markkinoilla. Tätä iloa kesti lyhyen aikaa, sillä viranomaiset löysivät hänet uudelleen ja palauttivat takaisin kotimaahansa, pohjoiskorealaiseen pidätyskeskukseen.
– Pohjois-Korean viranomaiset kysyivät minulta kolme kysymystä. Kävitkö kirkossa, tapasitko eteläkorealaisia ja suunnittelitko matkaa Etelä-Koreaan, Park sanoo.
Kaikilla näillä kysymyksillä oli poliittista arvoa viranomaisille. Pohjois-Korean propagandan mukaan Etelä-Korea on suurin vihollinen, johon maalla on ollut vaikeat välit perustamisestaan lähtien.
Park onnistui vakuuttamaan viranomaiset siitä, ettei hänellä ollut yhteyttä kirkkoon eikä Etelä-Koreaan. Tämän takia hän onnistui välttämään kuolemanrangaistuksen.
Loikkaukset ovat vähentyneet viime vuosina
Pohjois-Korean asiantuntija ja tietokirjailija Kai Myrberg on seurannut Pohjois-Korean tilannetta vuosikymmeniä. Hän julkaisee keskiviikkona seuraavan tietokirjansa: Pohjois-Koreassa vain johtaja on korvaamaton.
Myrberg käy kirjassaan läpi loikkareiden tarinoita, joista yksi koskee Jihyun Parkia. Myrbergin mukaan loikkareiden määrä on vähentynyt viime vuosina. Taustalla on tehostunut rajavalvonta, jota on entistä vaikeampi ohittaa.
– Pohjois-Korea on asentanut piikkilankoja, ansalankoja ja elektronista valvontaa rajalle. Maa on oppinut tämän Kiinasta.
Rajavalvonta on tehostunut myös Kiinan puolella rajaa, minkä vuoksi loikkaamisesta on tullut todella vaikeaa. Etelä-Koreaan on päätynyt noin 33 000 loikkaria, kun taas Kiinassa on jumissa eri arvioiden mukaan 100 000–200 000 pohjoiskorealaista.
Loikkaustilastoissa on nähtävissä erityinen piikki 1990-luvulla, jolloin Pohjois-Korea kärsi nälänhädästä. Pohjois-Korea ei Parkin mukaan voinut enää teloittaa kaikkia maahan palautettuja loikkareita, koska heitä oli vain liian paljon.
Nälänhädän syynä oli Neuvostoliiton hajoaminen, minkä takia Pohjois-Korea ei enää saanut taloudellista eikä teknistä tukea sosialistikumppaniltaan.
– Koko maa on Josif Stalinin luoma. Teollisuus ja maatalous perustuivat Neuvostoliiton apuun ja yksi hyvä esimerkki siitä olivat riisipeltojen vedenpumppausasemat. Jos ne hajosivat, niin Neuvostoliitosta kutsuttiin insinöörejä korjaamaan niitä, Myrberg sanoo.
Tilanne muuttuikin päinvastaiseksi kuin aiemmin. Vielä kulttuurivallankumouksen aikaan 1960- ja 1970-luvulla moni kiinalainen loikkasi Pohjois-Koreaan, kun olot kävivät liian tukalaksi omassa kotimaassaan.
Propagandasta virkoaa vähitellen
Jihyun Park sai kovan rangaistuksen, kun hänet palautettiin takaisin Pohjois-Koreaan. Hänet lähetettiin työ- ja uudelleenkoulutusleirille Chongjiniin, missä vartijat harjoittivat väkivaltaa vankeja kohtaan.
Olot leirillä olivat muutenkin alkeelliset ja Park työskenteli noin 40 naisesta koostuvassa ryhmässä.
– Yövyimme yhdessä pienessä talossa, jossa kaikki ikkunat ja ovet olivat suljettuja. Sisällä ei ollut vessaa ja tarpeet tehtiin ämpäriin huoneen nurkassa.
Naisilla ei ollut myöskään mitään mahdollisuuksia peseytyä tai hoitaa kuukautisia asianmukaisesti, koska huoneessa ei ollut juoksevaa vettä eikä sähköä.
– Haju oli aamuisin todella ällöttävä.
Vangit kävelivät joka paikkaan paljain jaloin ja yhtenä päivänä Park astui lasinpalaan. Hänen jalkansa turposi ja alkoi erittää keltaista nestettä.
Lääkintähenkilökunta ehdotti amputaatiota, josta Park kieltäytyi.
– Näytin kuolleelta ja siksi viranomaiset potkivat minut leiriltä ulos. He eivät halunneet, että kuolisin siellä.
Park joutui kodittomaksi, mutta sai anomuksen jälkeen yösijan paikallisesta orpokodista. Ajan kuluessa hänen vointinsa parani.
Orpokodissa hän tapasi salakuljettajan, joka lupasi viedä hänet takaisin Kiinaan. Tällä kertaa pakomatka onnistui.
Pakomatkoillaan Park huomasi, ettei kaikki maailmassa ollut, kuten Pohjois-Korean propaganda antoi ymmärtää. Park luuli, että Kiina on yhtä köyhä maa kuin Pohjois-Korea, mutta jo ensimmäinen ateria osoitti luulon vääräksi.
– He antoivat meille riisiä, possunlihakeittoa ja munia. Olimme yllättyneitä, koska Pohjois-Koreassa saimme tätä ruokaa yleensä vain kahdesti vuodessa Kim Il-sungin ja Kim Jong-ilin syntymäpäivinä.
Kiinan Pohjois-Koreaa korkeampi elintaso oli se, joka alkoi muuttaa Parkin näkemyksiä maailmasta. Propagandasta irtaantuminen oli kuitenkin hidas prosessi. Merkittävä käänne tapahtui vuonna 2008, jolloin Park sai turvapaikan Iso-Britanniasta.
Park oppi ymmärtämään ja puhumaan englantia viidessä vuodessa, minkä jälkeen maailma avautui hänelle uudella tavalla. Hän oppi muun muassa Saksojen yhdistymisestä, joka oli tapahtunut noin 20 vuotta aiemmin.
Pohjoiskorealaiset mediat eivät halunneet uutisoida siitä, että sosialistiset maat Euroopassa ja muualla maailmassa ovat romahtaneet. Median toimintalogiikka ei ole maassa muuttunut, ja yksi esimerkki tästä on Myrbergin mukaan Pohjois-Korean vaikeneminen sotilastuestaan Venäjälle.
Tavallisille pohjoiskorealaisille on vaikea selittää, miksi Ukraina olisi uhka heille.
Sopeutuminen uuteen elämään ei ole helppoa
Tietokirjailija Kai Myrberg sanoo, että monien Pohjois-Koreasta paenneiden elämä on mennyt sekaisin turvapaikan saamisen jälkeen. Monet ovat olleet henkisesti rikki, kun he ovat ymmärtäneet, millaisessa ”valetodellisuudessa” he ovat eläneet siihenastisen elämänsä.
Monet ovat joutuneet myös huijauksien uhreiksi. Pohjois-Koreasta loikanneet saavat kotiutumisrahaa Etelä-Koreassa noin 20 000 dollaria ja monet heistä ovat joutuneet erilaisten pyramidihuijauksien kohteiksi.
– He ovat joutuneet kodittomiksi ja todenneet, että Etelä-Korea on kova kilpailuyhteiskunta. On jopa ihmisiä, jotka ovat palanneet takaisin Pohjois-Koreaan.
Montaa loikkaajaa painaa huoli sukulaisista. Pohjois-Korean hallinto harjoittaa kollektiivisia rangaistuksia, mikä tarkoittaa sukulaisten tuomitsemista rajan ylittäneen teosta.
– Se, joka lähtee, tietää kantavansa ristiä lopun elämänsä, jos vanhemmat ja sisarukset joutuvat vankileirille. Yhteiskunta on tehty mahdollisimman inhottavaksi tässä mielessä.
Myrberg pitää Jihyun Parkin tarinaa poikkeuksellisena. Hän on paitsi onnistunut lähtemään Pohjois-Koreasta kahdesti, mutta myös pääsemään turvalliseen maahan.
Nyt Park asuu perheineen lähellä Manchesteria ja hän työskentelee Pohjois-Korean ihmisoikeuksien puolesta toimivan järjestön leivissä. Park on myös osallistunut Buryn paikallisvaaleihin konservatiivien listalta.
