lauantai, 5 lokakuun

Kylian Mbappé juoksee vastapuolen puolustajien ohi nopeasti kuin pyörre. Hänen nopeutensa on yli 32 kilometriä tunnissa.

Näin kirjoitti arvostettu yhdysvaltalainen Time-lehti kuusi vuotta sitten. Lehti esitteli ranskalaisen hyökkääjän jalkapallon nousevana tähtenä ja yhtenä seuraavan sukupolven johtajista.

Kentällä Mbappé on lunastanut Timen ennustukset moneen kertaan. Hänet on palkittu Ranskassa 13 kertaa vuoden parhaana maalintekijänä ja kolme kertaa parhaana pelaajana. Hän on Ranskan mestari ja maailmanmestari.

Häntä verrataan jatkuvasti muihin huippupelaajiin – jopa brasilialaiseen Peléen, jota monet pitävät kautta aikojen parhaana jalkapalloilijana.

Vuoden 2018 MM-kisoissa Mbappé teki yhden Ranskan mestaruuden varmistaneista maaleista, ja hänestä tuli ensimmäinen teini-ikäinen pelaaja 60 vuoteen, joka oli tehnyt maalin MM-loppuottelussa. Edellinen oli Pelé.

– Tervetuloa kerhoon, Pelé twiittasi nuorelle ranskalaiselle.

Mbappé: Äänestäkää oikeata puoluetta

Nyt maajoukkueen kapteeni Mbappé on ottamassa myös yhteiskunnallista roolia. Hän pelaa parhaillaan Saksassa jalkapallon EM-kisoissa, ja sieltä käsin hän on jo kahdesti varoittanut ääriaineksista ja kehottanut ranskalaisia vaaliuurnille äänestämään ”oikeaa puoluetta”. Lausunnot on yleisesti tulkittu laitaoikeistolaisen, maahanmuuttoa vastustavan kansallisen liittouman vastaisiksi.

– Meillä on mahdollisuus valita maamme tulevaisuus. Kaikki nuoret eivät välttämättä ole tietoisia siitä, kuinka tärkeästä asiasta tässä on kyse, Mbappé sanoi kesäkuun puolella.

– Sen takia haluan puhua nuorten puolesta. Haluan antaa heille äänen, koska minäkin olin nuorena samanlainen. Silloin ajattelin, että minun ääneni ei muuta mitään. Mutta sinun äänesi voi nyt vaikuttaa.

Voit katsoa Mbappé puheenvuoron alla olevalla videolta.

Laitaoikeisto menestyi 1. kierroksella

Kansallinen liittouma voitti viime sunnuntaina järjestettyjen Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisen kierroksen. Se sai kolmasosan annetuista äänistä.

Ratkaiseva, toinen kierros järjestetään tänään sunnuntaina. Vasemmisto- ja keskustapuolueet ovat yhdistäneet voimansa toiselle kierrokselle, ja yli 200 niiden ehdokasta on jättäytynyt pois taktisista syistä.

– Vastassamme on kansallinen liittouma, presidentti Emmanuel Macron kiteytti ensimmäisen kierroksen vaali-iltana ja peräänkuulutti demokraattista liittoumaa.

30 vuotta vanha konflikti

Kylian Mbappé kasvoi Pariisin maahanmuuttajalähiössä Bondyssa kahden maahanmuuttajavanhemman lapsena. Hänen isänsä on Kamerunista ja äitinsä Algeriasta.

Puhuessaan nyt ääriaineksia vastaan Mbappé liittyy ranskalaisten maajoukkuejalkapalloilijoiden pitkään perinteeseen.

Jalkapalloilijoiden ja laitaoikeiston välillä syttyi konflikti jo vuonna 1996. Se sai ilmeisesti alkunsa kansallisen liittouman edeltäjän, kansallisen rintaman perustaja, Jean-Marie Le Pen rasistisista lausunnoista EM-kisojen karsinnoissa tuona vuonna.

Le Pen sanoi, että oli keinotekoista tuoda pelaajia ulkomailta ja kutsua heitä Ranskan maajoukkueeksi. Lisäksi hän moitti pelaajia siitä, että nämä eivät osanneet laulaa Ranskan kansallislaulua La Marseillaise’ta.

Le Penin lausunto edusti äärioikeiston tyypillistä ajattelutapaa, jonka mukaan maahanmuuttajataustaisista ihmisistä ei voi tulla aidosti ranskalaisia. Tuon ajan tähtipelaajaa Zinedine Zidanea hän kutsui algerialaiseksi, joka on syntynyt Ranskassa.

Maajoukkuepelaajat olivat yllättyneitä ja loukkaantuneita. Ranskan Guayanassa syntynyt maalivahti Bernard Lama vastasi Le Penille sanomalla, ettei ollut koskaan pyytänyt, että hänen esivanhempansa pakotettaisiin orjuuteen. Keskikenttäpelaaja Didier Deschamps kuittasi Le Penin lausunnot hölynpölynä.

Laitaoikeiston ja maajoukkueen välisestä historiallisesta konfliktista kertovat muun muassa Le Monde, The Guardian ja Financial Times.

Jalkapalloilijoilla paljon ihailijoita

Mbappé ei ole ainoa Ranskan maajoukkueen pelaajista, joka on tänä kesänä ottanut kantaa kansallista liittoumaa vastaan. Heihin kuuluvat myös hyökkääjä Marcus Thuram ja laitahyökkääjä Ousmane Dembélé.

Jalkapalloilijoiden kannanotoilla voi olla vaikutusta. Mbappélla on yli 14 miljoonaa seuraajaa lyhytviestipalvelu X:ssä ja lähes 120 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Lisäksi hänen lausuntonsa ovat levinneet kansainvälisten uutistoimistojen kautta eri puolille maailmaa.

Toisaalta lähiöiden Pariisin maahanmuuttajanuorten voi olla vaikea identifioitua 25-vuotiaaseen Mbappéen, joka on jättänyt Bondyn lähiön kauas taakseen.

Mbappé on talouslehti Forbesin vertailun mukaan maailman parhaiten palkattu nuori urheilija. Hänellä on sponsorisopimukset lenkkareista, aurinkolaseista ja kelloista tunnettujen Niken, Oakleyn ja Hublotin kanssa. Hän ansaitsee 110 miljoonaa dollaria vuodessa ja asuu Pariisin varakkaimmalla alueella 16. piirissä.

The Guardianin haastattelemat nuoret jalkapallofanit kertovatkin olevansa pettyneitä Mbappéen: heidän mukaansa Mbappé on hylännyt heidät.

Bardella arvostellut Mbappén lausuntoja

Kansallisen liittouman valovoimaisella johtajalla Jordan Bardellalla, 28, on myös maahanmuuttajatausta, ja hänkin on lähtöisin maahanmuuttajalähiöstä Drancysta.

Bardella on sanonut, että hänen lapsena näkemänsä väkivalta ja huumekauppa ovat vaikuttaneet hänen maahanmuuttovastaisiin kannanottoihinsa.

Bardella on odotetusti jo arvostellut Mbappéa ja muita Ranskan maajoukkuepelaajia näiden kannanotoista. Bardella sanoo arvostavana pelaajia urheiljoina, mutta multimiljonääreinä näiden ei pitäisi neuvoa köyhemmille, kuinka äänestää.

Viimeisimmät mielipidemittaukset povaavat kansalliselle liittoumalle voittoa, mutta eivät ehdotonta enemmistöä parlamentissa.

Kylian Mbappé kehottaa kaikkia ranskalaisia äänestämään.

– Emme voi luovuttaa maatamme näiden ihmisten käsiin. Tilanne on vakava. Ensimmäisen kierroksen tulos oli katastrofaalinen, Mbappé sanoi.

Voit katsoa alla olevalta videolta, mitä Mbappé sanoi Hampurissa tällä viikolla.

Lähteet: AFP, AP, Reuters

Jaa.
Exit mobile version