Kumpikin miehistä joutui sairaalaan. Tutkinnanjohtaja on vaitonainen tapauksen motiivista, vaikka se on pääosin poliisin tiedossa.
Itä-Uudenmaan poliisi epäilee kahta miestä toistensa tapon yrityksistä Vantaan Asolassa tapahtuneessa väkivaltarikoksessa.
Tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Markku Lylykankaan mukaan molemmat miehet on vangittu torstaina todennäköisin syin epäiltyinä toistensa tapon yrityksestä. Lylykangas ei enää epäile kyseiseen tapaukseen liittyvän muita osapuolia.
Aiemmin Yle uutisoi, että tapauksessa oli kolme epäiltyä, mutta tutkinnassa on tarkentunut, ettei kolmannella henkilöllä ollut osuutta väkivallantekoon.
Tutkinnanjohtajan mukaan miehet tunsivat tai vähintäänkin tiesivät toisensa entuudestaan. Sen sijaan hän on edelleen vaitonainen tapauksen motiivista, vaikka se on pääosin poliisin tiedossa.
– Motiivi on selvillä, mutta siihen voi liittyä taustalla monia muitakin asioita. Meillä on vielä paljon selvittämättömiä asioita.
Välikohtaus yksityisasunnossa
Välikohtaus syntyi miesten viettäessä iltaa yksityisasunnossa sunnuntaina 15. joulukuuta. Asunnossa oli paikalla useita ihmisiä.
Epäiltyjen välille syttyi riita, ja tilanteen kärjistyessä molemmat miehet löivät toisiaan teräaseella. Tutkinnanjohtajan mukaan myös päihteillä on jonkinlainen osuus tapaukseen.
Kumpikin miehistä joutui sairaalaan. Toinen heistä pääsi pois maanantaina ja toinen tiistaina.
Tutkinnanjohtaja Markku Lylykangas on aiemmin kertonut, ettei miehillä ole aiempaa väkivaltarikostaustaa.
Lylykangas kertoo, ettei tapauksesta koitunut sivullisille vaaraa, mutta paikan päälle saapui sivullisia antamaan ensiapua.