Kiinan mukaan teloitukset tehtiin huumeisiin liittyvistä rikoksista. Ulkomaalaisten teloitukset ovat harvinaisia Kiinassa.
Kanada tuomitsee Kiinan viime viikkojen aikana tekemät neljän kanadalaisen teloitukset. Asiasta uutisoi Kanadan yleisradioyhtiö CBC.
– Tuomitsemme painokkaasti teloitukset, sanoi Kanadan ulkoministeri Mélanie Joly toimittajille.
Jolyn mukaan teloitetut henkilöt olivat kaksoiskansalaisia. Ulkoministeri sanoi lähestyneensä entisen pääministerin Justin Trudeaun kanssa Kiinaa ja pyytäneensä armeliaisuutta.
Kiinan lähetystö Kanadassa puolusti teloituksia. Lähetystö ei kuitenkaan kertonut tarkempia tietoja teloitetuista tai näiden suorittamista rikoksista.
– Kiina langettaa aina kovia tuomioita huumeisiin liittyvistä rikoksista ja ylläpitää nollatoleranssia huumeongelmaa kohtaan, lähetystöstä kerrottiin CBC:lle.
Ulkomaalaisten ja etenkin länsimaalaisten teloitukset ovat harvinaisia Kiinan oikeusjärjestelmässä. CBC:n haastatteleman Kanadan Aasian ja Tyynenmeren säätiön tutkijan mukaan maa teloitti ulkomaalaisen henkilön viimeksi vuosikymmen sitten.