Justin Trudeau kertoi eronsa syyksi liberaalipuolueen sisäiset valtakamppailut.
Kanadan pääministeri Justin Trudeau kertoi maanantaina eroavansa virastaan ja liberaalipuolueen johdosta.
Trudeau sanoi pysyvänsä pääministerinä siihen asti, kunnes puolue löytää hänelle seuraajan.
Trudeau nousi Kanadan pääministeriksi vuonna 2015 ja johdatti puolueensa voittoon vuosina 2019 ja 2021. Viime vuosina Trudeaun ja liberaalipuolueen suosio on kuitenkin laskenut.
Hankala hetki erota
Trudeau sanoi eronsa syyksi liberaalipuolueen sisäiset valtakamppailut, joiden vuoksi hän ”ei voi olla paras vaihtoehto” luotsaamaan puoluetta seuraaviin vaaleihin.
Monet tekijät ovat nakertaneet Trudeaun suosiota viime vuosina. Kanadassa äänestäjät ovat olleet pettyneitä muun muassa elinkulujen jatkuvaan nousuun ja liberaalipuolueen ajamaan maahanmuuttopolitiikkaan, uutistoimisto AP raportoi.
Trudeaun eron synnyttämä sisäpoliittinen epävakaus tulee Kanadan ulkopolitiikan kannalta hankalaan aikaan.
Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump on uhannut nostaa Kanadasta tulevien tuotteiden tullimaksuja, mikäli maa ei suitse väitettyä siirtolaisten ja huumausaineiden virtaa Yhdysvaltoihin.
Lähde: Reuters, AP