tiistai, 22 lokakuun

Kansanedustaja Jessi Jokelainen (vas.) sai tuhansia vihaviestejä sen jälkeen, kun puhemies puuttui hänen pukeutumiseensa kyselytunnilla.

Kansanedustaja Jessi Jokelainen (vas.) kertoo Instagramissa, kuinka hän joutui viharyöpyn kohteeksi kuukausi sitten.

Tilanne käynnistyi, kun hän pukeutui valkoiseen t-paitaan kyselytunnilla ja kertoi saaneensa siitä palautetta puhemieheltä. Syynä oli eduskunnan pukukoodi, jonka mukaan kansanedustajien olisi pukeuduttava smart casual -pukukoodin mukaan.

– Sen jälkeen kaksi viikkoa kaikki viestintäkanavani oli täynnä silmitöntä raivoa ja vihaa. Huorahuorahuorahuora, luki sähköpostissa, Facebookissa, Twitterissä ja kaikissa sosiaalisen median alustoilla, Jokelainen kirjoittaa Instragramissa.

Jokelaisen mukaan hänelle tuli tuhansia viestejä pääosin miehiltä. Jokelaisen mukaan häntä on järkyttänyt palautteen mittakaava.

– Enimmäkseen mittakaava on järkyttänyt, että miten paljon asiatonta viestiä tulee. Sehän nyt on ihan selvä, että kansanedustajan työssä saa kritiikkiä, ja sehän on ihan hyväksyttävää. Täysin asiaton solvaaminen ja sen määrä on kyllä tullut aika yllätyksenä, Jokelainen sanoo Ylelle.

Jokelainen arvioi, että palautteen määrä saattaa johtua siitä, mitä asioita hän edustaa ihmisten mielikuvissa.

– Monesti vähäpätöisetkin asiat vaikuttavat riittävän siihen, että erityisesti naiset ja vähemmistöjen edustajat saavat karskeaa palautetta.

Jokelainen arvioi, ettei monella ole ollut edes tietoa siitä, mitkä eduskunnan pukeutumissäännöt ovat.

Eduskunta kansanedustajien tukena

Jokelainen kehuu eduskuntaa työpaikkana. Eduskunnassa on selkeät ohjeet sille, keneen voi ottaa yhteyttä, varsinkin jos uhkaukset muuttuvat väkivaltaisiksi.

Tämän lisäksi tukea voi saada eduskunnan kanslialta, eduskuntaryhmältä ja työterveyslääkäriltä, jos palaute vaikuttaa kansanedustajan jaksamiseen.

Jokelainen ei ole käyttänyt näitä mahdollisuuksia hyödykseen tässä tapauksessa.

– Olen suhtautunut tähän kovanahkaisesti. Viestejä tulee ja viestejä menee. Kuitenkin tuki, jota olen saanut kollegoilta, on ollut tosi tärkeää ja arvokasta.

Useat naispoliitikot ovat kertoneet asiattomasta palautteesta, jota he ovat saaneet julkisessa toimessaan. Palaute monesti kohdistuu poliitikkojen ulkonäköön.

Muun muassa keskustan entinen puheenjohtaja Annika Saarikko julkaisi alkuvuodesta saamiaan palautteita Instagramissa.

Helsingin Sanomat kertoi ensimmäisenä Jokelainen saamasta vihapalautteen määrästä.

Jaa.
Exit mobile version